Sitten taas gekkokuulumisia

Näin kikkareet piilon katolla jo kuvauspäivän aamuna (13.11.14) mutta ajattelin putsaavani ne kun tulen kotiin. Kun tulin kotiin, ajattelin, että putsaan kikkareet ihan kohta. Vaan kukas päättikään kiivetä poseeraamaan piilon päälle ennen kuin olin putsaamisen toteuttanut eli nyt sitten poseerauskuvissa esiintyvät kikkareetkin. 

Kikkareista päästäänkin siihen, että ruoka maistuu edelleen erittäin hyvin ja nahka on toisen kerran onnistuneesti vaihdettu (ja ne kikkareetkin ovat näyttäneet mielestäni juuri siltä kuin pitääkin). Minä olen kehittynyt toimimaan ruokasirkkojen kanssa nopeammin kuin ihan alkuunsa. Ja minusta tuntuu, että kasvuakin on tapahtunut eli täytyisi ottaa kyllä lähiaikoina punnitusoperaatio.  

Meidän kekkoloinen on kyllä ihan uskomattoman reipas ja rohkea. Edelleen kylläkään meillä ei juuri käsituttavuutta ole tehty, koska etenen ehkä liiankin varovaisesti; en halua aiheuttaa stressiä liian tunkeutuvilla kätösillä. Koska pikkuinen on niin paljon esillä, olen saanut hyvin tuijoteltua, ettei esimerkiksi nahanvaihdoissa ole jäänyt vanhaa nahkaa mihinkään. 

Nämä kurkistelukuvat ovat ihan parhaita mutta vielä ihanempaa olisi saada ikuistettua kameralle jokin niistä hetkistä kun pikkuinen tulee ihan etulasin viereen, nostaa etujalkojen kanssa yläkropan niin korkealle kuin pystyy ja kaula pitkällä tillittelee minua (ja minä olen tietysti siinä lasin takana tillittelemässä takaisin). Edelleenkään en ole raaskinut lähteä kameraa hakemaan, jotta saisin kurkistelijan siinä tilanteessa ikuistettua. 

Otin ylläolevien kuvien kuvaamisen jälkeen kokeilumielessä pakasterasiapiilot pois ja katson onko kekkoloinen edelleen tyytyväinen lempipaikkoihinsa; ja kelpaako wetboxiksi eläinkaupasta hankittu kivijäljitelmä. Alla olevissa kuvissa matkustetaan takaisin lempipaikkaan numero yksi ja jos sen käyttö vähenee, laitan joko rasiapiilot takaisin tai laitan rasiapiilojen entiselle paikalle jonkin hieman korkeamman kiven tuomaan suojaa suunnilleen saman verran kuin rasiat toivat. Minusta on ollut ihanaa, että pieni viihtyy näkyvällä paikalla nukkumassa päiväsaikaankin, joten en haluaisi sen muuttuvan. 

Säihkysääri! 

Ai mikä talvea kohti rauhoittuminen?

Monien konnat uinuvat jo talvihorroksessa mutta meillä mennään kuin viimeistä päivää; Oona varsinkin. Rapina alkaa parhaimmillaan jo aamusta kun terraariossa ei ole vielä edes valoja mutta muualta asunnosta sitä heijastuu hieman kun vuoronperään olemme mieheni kanssa valmistautumassa töihin. 

Iitalla ei ole niinkään rymykausi meneillään mutta hereillä ollaan ja pääsääntöisesti ihan koko päivä. Ruokakupilla käydään vähän väliä katsomassa, olisiko jotakin muutakin tarjolla kuin kuivaa moskaa. Mutta jos sieltä ei muuta löydy, niin kyllä maistuu kuivakin sapuska. Erittäin tyytyväinen olen siihen, että nykyisin menee hienosti jo ihan pelkkä turvotettu PAT-pellettikin (kuivattuja ruohokasveja ilman mitään lisäaineita); se pitää vatsan hyvässä kunnossa. Ruokailun jälkeen palaillaan aina sulattelemaan "auringon alle". 

En yhtään muista olenko jo aikaisemmin kirjoittanut, että Oonan yksi lempinimi on puskapösilö puskassa kahisemisen vuoksi; ja siellä mennään vauhdilla. Kameran kun tarkensin, oli ahteri jo paljon kauempana kuin tarkennuspiste. Kuvassa näkyvä tekoköynnös oli itseasiassa ihan alunperin aseteltuna hienosti osittain viereisen kaarnatunnelin päälle, josta se laskeutui luomaan mukavaa kasvipöheikköä. Mutta Oona on sisustanut uudelleen ja koko pusikko on ollut pitkään jo kaarnatunnelin vierellä. En ole sitä viitsinyt siitä "sisustaa uudelleen", koska yksi Oonan lempipaikoista yöllä on tuolla köynnösten seassa ja se toimii myös erittäin hyvänä pehmusteena kun syöksyy alas kaarnatunnelin päältä.  

Puskaa löytyy muualtakin mutta tätä Oona ei ole saanut vielä revittyä alas. Mutta mikäs sen mukavempaa kun syöksyä pusikon läpi kohti uusia seikkailuita; monta kertaa päivässä. 

Yksi erittäin suloinen yksityiskohta maakilpikonnissa on ollut aina kantapää. Silloin kun Oona oli ihan pieni ja varsinkin takajalat sellaiset "tulitikut", oli tuo kantapää jotain ihan älyttömän suloista. Mutta edelleen jaksan kantapäätä ihastella. 

(Hups... tarkennus pielessä ja tässä en voi syyttää vauhtia...)

Rymy-Eetun pää viuhtoo puolelta toiselle kun pikku-ukko vipeltää menemään ja miettii mikä olisi paras reitti milloinkin. Välillä maltetaan vähäsen käydä syöpöttelemässäkin mutta pääsääntöisesti ruoka-astia toimii oikein hyvänä juoksualustana.

Uusi objektiivi ja muutama pikainen kokeilukuva

Sain hakea tänään uuden objektiivini: Sigma EOS 18-35mm f/1.8 A DC HSM. Objektiivi oli niin hyvässä tarjouksessa (599,00), että en voinut ohittaa tilaisuutta, vaikka alunperin olin hahmotellut objektiivin uusimista aikaisintaan ensi vuonna. Ihan ensikokemuksena sanottakoon, että objektiivi on painava mutta saan vähäisemmässä valossa helpommin kuvattua. Nyt ei muuta kuin kovaa harjoittelua, jotta uudesta lelusta saisi kaiken ilon irti. 

Lasin läpi kuvattuna

Melko hämärässä kohtaa terraariota kuvattu.

Tämäkin lasin läpi

Ja myös tämä lasin läpi.

Lisää kotiutumiskuulumisia

Kotiutuminen on edelleen edennyt vallan mainiosti eli sirkat maistuvat hyvällä halulla ihan jokainen päivä. Täytyyhän sitä saada ravintoa, jotta jaksaa kasvaa isoksi tytöksi. Lisäksi sirkat kasvavat kovaa tahtia omassa kodissaan, joten niitä sietääkin syödä, jotta minulla ei ole kohta käsissäni isoa määrää liian isoja sirkkoja. :) Luulen tosin, että pk-seudulta löytyy sen verran herppiharrastajia, että liian isoiksi hupsahtaneille sirkoille löytyisi kyllä hakija. 

Olen aloittanut sellaisen kokeilun, että kopsutan/kilkutan kynnellä muutaman kerran kuppia aina kun olen täyttänyt sen sirkoilla eli tavoittelen hieman tällaista ruokakellomaista systeemiä. Yhtenä päivänä kilkutukseen selkeästi jo reagoitiin eli herättiin välittömästi nokosilta kurkkimaan piilon ovelle ja ilmestyttiin hetkessä hotkimaan sirkkoja. Katsotaan onko tämä toimiva kokeilu vai oliko tuo yksi kerta ihan vain sattumaa. 

♥

Tästä sopivan suojaisasta paikasta on muodostunut pikkuisen lempipaikka, jossa vietetään aikaa toisinaan ihan valoisallakin. Valoisaan aikaan yleensä on ahteri kohti "yleisöä", jotta pään saa mukavasti varjoisalle alueelle. "Yöaikaan" sieltä taas yleensä kurkistelee pieni suloinen naama. 

Alunperin vasemmalla näkyvän tekokasvin lehdistö oli enemmän suojaamassa näkyvyyttä tuonne mutta nyt kun pieni on ehtinyt jo jonkin verran tottumaan uuteen kotiinsa, olen siirtänyt lehtiä hieman, jotta pystymme toljottamaan paremmin. 

Ns. käsittelyharjoituksia en ole vielä varsinaisesti aloittanut, vaikka pikkuinen on kasvattajan luona käsittelyyn tottunutkin. Mutta elämässä tapahtui niin mullistava muutos, että haluan edetä ihan hiljalleen eli nyt olen pariin oteeseen vasta laittanut käden terraarioon niin, että sitä saa tulla haistamaan jos itse haluaa. Sylilemmikeitähän matelijat eivät ole mutta vähintäänkin sen verran käsittelyyn olisi hyvä tottua/totuttaa, että hoitotoimet/-tarkistukset onnistuvat ilman, että se on kekkoloiselle aina valtaisa stressi. 

Jos laittaa silmät kiinni, ei kukaan näe?

Psst... Menin ja ex-tempore tilasin itselleni uuden valovoimaisemman objektiivin. Nykyisellä ns. perusobjektiivilla terraariokuvaaminen johtaa useisiin epätarkkoihin kuviin ja nämä ns. tarkatkaan eivät ole niin tarkkoja kuin haluaisin. Toivottavasti uuden objektiivin avulla konnien ja kekkosen kuvaaminen terraariossa helpottuisi. 

Pikkuisen kotiutuminen

Pikkuasukkaan kotiutuminen on lähtenyt hyvin liikkeelle, sillä jo toisena iltana (24.10.2014) maistui ruokakin; 7 sirkkaa katosi ruokakupista. Pikkuinen vietti pari ensimmäistä päivää (ja tietysti yötäkin) meillä samankokoisessa poikasterraariossa kuin missä oli tottunut ennen muuttoa asustelemaan. Pikkukodin ympärille olin laitellut muovikasveja, jotta ympäristö tuntuisi suojaiselta. 

Koska ruoka lähti maistumaan jo heti toisena iltana, päädyin sisustamaan koko terraarion alueen ja pikkuisen elämässä tuli jälleen muutosta eli kolmantena iltana muutto koko terraarion alueelle. Tällaiselta "iso koti" nyt näyttää. Kokoa terraariolla on 70*50*40 (pituus, syvyys, korkeus) ja aika näyttää onko tila riittävä vai hankintaanko kasvun myötä jossakin vaiheessa suurempi terraario. Eniten se oikeastaan riippuu siitä kuinka liikkuvainen ja tilaa hyödyntävä meidän pikkuisesta kasvaa. 

Kasvattajalta mukaan saatu pakasterasiakerrostalo on ihan ehdoton aluksi tänne isoonkin kotiin, jotta pienellä säilyy tuttua ja turvallista. Kerrostalo saa olla käytössä niin kauan kunnes rohkeus on vallannut mielen niin hyvin, että terraariossa liikuskellaan jo luottavaisin mielin. 

Terraariossa on runsaasti kiviä ja pinnoiltaan löytyy sekä erittäin sileitä että hyvin karheita versioita. Yksi pyöreähkö sileä kivi on kauttaaltaan n. 2cm paksu ja sitä olin etukäteen haaveillut yhdeksi lempilämmittelykiveksi. Ja kas vain, ensimmäinen ilta koko terraarion alueella ja miltäpä kiveltä pikkuisen löysinkään lämmittelemästä. :)

Mutta voi "julmuuksien julmuus"... kun valo laitettiin hetkeksi päälle niin tällaisen törkeän häiriköinnin johdosta pikkuinen päätti, että tallustelempa sitten takaisin piiloon nukkumaan. "Leiki kamerasi kanssa ihan yksinäsi". :)

 

Tänään olin menossa kurkkimaan kerrostalon kosteuksia ja sieltä löytyi jo päästäkin harmaantunut kekkoloinen; eli mietiskelin nahanlähdön olevan erittäin lähellä. Varmuuden vuoksi siis päätin kostuttaa hieman vielä lisää piilojen papereita, vaikka aika kostea paperi oli edelleenkin. 

Rauhallisesti yritin houkutella pikkuista siirtymään toiseen piiloon, johon paperin kostutin jo ennen häiriköintiä mutta eipä mitkään piilot enää kiinnostaneetkaan. Parit pyörähdykset ja ihmettelyt toisen piilon katolla ja sitten tallusteltiinkin takaviistossa olevan kivisomisteen alle ja aloitettiin ensimmäinen nahanluonti uudessa kodissa. 

Kivisomisteessa on alhaalla ja ylhäällä laattamaiset kivet ja niiden välissä karkeasta kivestä olevat pylväät ja niin määrätietoisesti suunnattiin sinne pylväiden luokse hinkkaamaan nahkaa irti, että pieni oli tainnut viime yönä seikkailla tutustumassa uuteen ympäristöönsä. Jo heti isompaan tilaan siirtymisen jälkeenkin käytiin jo pikkuisen pyörähtelemässä uteliaana piilon ympärillä. 

Raskaan luontiurakan jälkeen jäätiin vähäksi aikaa nukkumaan suojaisaan paikkaan. 

Värit ovat jälleen kirkkaat. 

Ja taas kamerahäirikkö!