Ensimmäinen lomaviikkoni ei ollut kovinkaan kilpikonnaystävällinen, sillä aurinko pilkisteli vain silloin tällöin mutta ei kilpikonnalämpöihin asti. Viikonloppuna tilanne lähti onneksi muuttumaan ja on ollut ihan unelmakelit sekä minulle että Oonalle ja Iitallekin.
Oonasta kuvasin täällä mökillä lyhykäisen syömisvideon. Molemmat konnat elelevät tällä hetkellä Iitan kesätarhassa, koska en ole vieläkään korjannut Oonan kesätarhan talvella romahtanutta kattoa.
Iitan syömisvideo on kuvattu aikaisemmin kun olimme vierailulla siskoni pihassa. Iita tuntuu ns. käynnistyvän selkeästi hitaammin viileähkön ensiviikon jäljiltä tähän lämminneeseen kesään.
Ensimmäisten kukkakeräysten kuivumisen jälkeen olen keräillyt aina jonkin verran lisää kukkia kuivumaan. Voikukat kun jäivät laiskuuksissa kuivattamatta, kiinnitin huomiota toiseen keltaiseen tällä hetkellä kukkivaan kukkaan ja selvittelin luontoportin avulla, että sen nimi on Syysmaitiainen ja Herppi.netin listauksen avulla taas varmistuin, että se on kilpikonnille sopiva sapuska. Lehdet ovat niin maata vasten, että ne saavat puolestani jäädä keräämättä mutta saa piristävää keltaista kuivakukkaseokseen mukaan kukat keräämällä.
Syysmaitiainen
Syysmaitiainen
Syysmaitiainen
Alla olevassa kuvassa näkyy monipuolisin keräys tähän mennessä eli sisältönä on: syysmaitiainen, maitohorsma, valko- ja puna-apila, hiirenvirna, peltosaunio sekä hieman myös siankärsämöä.
Seuraavaan satsiin keräilin enemmän vielä maitohorsmaa ja jonkin verran apilaa ja syysmaitiaista. Täytyy katsoa siirtyisinko näiden jälkeen jo keräilemään kasvien lehteviä osia, jotta niitä tulisi keräiltyä runsaammin; kukkia kun käytän ihan vain lisukkeena piristämään annoksia ja lehtevät osat ovat tärkemmät.
Peltosaunio, jota en erottaisi pelkän kukan perusteella päivänkakkarasta
Kukkia keräillessä osui silmiin omalaatuinen ötökkäkin yhdestä maitohorsmasta. Sai tämä horsma pitää kukkasensa, koska en uskaltautunut hätistämään tuota ötökkää pois kukista. Lisäys 5.8.15: Eräässä facebookin keskusteluryhmässä joku ihmetteli tätä samaista ötökkää ja minäkin sain sieltä siis tiedon, että tämä on Kimalaiskuoriainen. Netti kertoi lisäksi, että kimalaiskuoriaisia löytää useimmiten esimerkiksi maitohorsmasta ja ohdakkeista ja maitohorsmassahan tämä yksilö köllötteli.
Pyhä tarkoitukseni oli aloittaa ruoan keräily ja kuivattelu kilpikonnille talvea varten jo keväällä, jotta olisin saanut mm. monipuolisen kattauksen kuivattuja kukkiakin talveksi mutta aloitin talviruokien kuivailun vasta nyt. Ensimmäisenä keräilin peltosaunion kukkia ja olen kuivatellut niitä saunassa.
Tuoreet kukat näyttävät niin kauniilta ja kauniita ne ovat myös annoksissa mutta kuivauksen jälkeen kauneus on katoavaista. Ruttuiset kukat eivät näytä kovin herkullisilta mutta kyllä ne silti ovat ihan mukava lisä talviannoksissa.
Peltosaunion kukkien kuivumisen jälkeen keräsin satsin horsmaa sekä apilaa ja tällä hetkellä ne köllöttelevät saunassa. Kukkia en aio kuivata kauhean suurtä määrää, koska pääpainon pidän kasvien lehdissä mutta täytyyhän sitä hieman kaunista vaihtelua saada pelkkiin lehteviin osuuksiin. Yritän loppukesän motivoitua keräilemään ja kuivattelemaan kasveja, jotta riittäisi talvelle mahdollisimman monipuolista kuivaa ruokaa. Parhaat keräilyhetket on tosin ollut enemmän alku- ja keskikesällä.
Iita on ollut kovin uninen nyt pidemmän aikaa ja nukkuukin lähes koko ajan. Olen herätellyt silloin tällöin Iitan syömään ja tuolloin onneksi ruoka onkin maistunut. Ulkoilureissulle lähtiessä päätin, että jätän Oonan tällä kertaa sisälle, jotta Iita saa ihan rauhassa möllötellä nurmikolla.
Vaan unisuus hävisi heti kun ulos päästiin. Hyvää ruokaa näkyi joka puolella ja Iita aloittikin välittömästi syömisen ja söi ja söi ja söi. Edelleenkin haaveilen siitä ihan omasta pihasta kaupunkiinkin, jotta pystyisin pitämään konnat kesällä ulkona, koska kyllä se oikea aurinko vaan piristää mukavasti. Piakkoin onneksi alkaa loma ja konnat pääsevät mökille asustelemaan ulkotarhoihinsa. Tämän ulkoilukerran seurauksena tässä liuta kuvia.
"Jaahas, mistäs sitä alottaisi.."
Lähiaikoina alkaisi olemaan tarve nokkaremontille; en lyhennä itse vaan aion viedä eläinlääkärille
Iitalla on todella suloinen naama. :)
Kun aurinko alkoi häviämään rakennusten taakse piiloon, päätti Iitakin, että vatsa on täynnä ja on unien aika. Kovasti Iita yritti kaivautua nurmikon läpi mutta maa on niin kovaa, ettei siihen ihan vähällä vaivalla kaivauduta. Tämä ihana ahteri täytyi kuvata ja sen jälkeen lähdettiinkin ihan omaan terraarioon unosille.
Siinä nurmikolla Iitan seurana istuessani löysin ihan pikkuisen heinäsirkan, jonka kävelytin sormelleni. Heinäsirkat varmaankin maistuisivat Lilianille mutta tämä oli niin pieni, ettei Lilian varmasti edes vilkaisisi, joten hetken kuvaamisen ja katselemisen jälkeen päästin pienen jatkamaan matkaansa.
Meidän Oona-ukkelin yksi lempinimi on vasara ja tuli vihdoin kuvattua selityskin siihen. Vasaroinnin kohteeksi joutuu vain Oonan ruokakuppi, vaikka terraariosta löytyy myös esimerkiksi kiviä, kantoja, kaarnaa sekä pari koristekilpikonnaa.
Kilpikonnatapaamisessa tuli todettua, että tätä puskemista Oona pyrki harrastamaan lähelle tulevia muita koiraita kohtaan mutta en ole tähän päivään mennessä keksinyt, että mikä mahtaa innostaa puskemaan omaa ruokakuppiaan. Taitaa olla Oonalla kevättä kilvessä. Melkoinen meteli tästä joka tapauksessa syntyy ja en tiedä mahtaako paukutus kuulua ihan naapuriinkin asti; meillä nimittäin varsinkin alakertaan kuuluu meteli vähän turhankin hyvin.
Osallistuin lauantaina 23.5.2015 elämäni ensimmäistä kertaa kilpikonnatapaamiseen. En tiedä onko tällaisia juurikaan edes ollut aikaisemmin pääkaupunkiseudulla. Omiin korviini tällainen tapaaminen kantautui nyt ensimmäisen kerran eikä käsittääkseni muutkaan olleet ennen tällaisissa ollut.
Mietiskelin pitkään, että ottaisinko vain jomman kumman konnista mukaan tai otanko ylipäätään kumpaakaan. Matkustelu on aina hieman stressaavaa konnille, minkä vuoksi pääsääntöisesti pyrin sitä välttämään. Mutta kyllähän siinä niin kävi, että en pystynyt valitsemaan kummankaan välillä ja toisaalta halusin näyttää livenä muille konnaharrastajille omat konnani.
Ja kuten arvasinkin, Oonan mielestä matka oli kauhean stressaava ja ympärillä liikuskeli outoja ihmisiäkin. Oman kilven sisälle oli hyvä jäädä turvaan.
(kuva: Camilla)
En harrasta sylittelyä kilpikonnien kanssa juurikaan mutta ajattelin, että ehkä nyt se saattaisi olla sellainen rohkaiseva asia tuntea ja haistaa tuttu ihminen jännittävässä ympäristössä. No eipä kauaa Oona ehtinyt sylissä olemaan kun alkoikin jo utelias kuikuilu ja repäisipä Oona vahingossa kynsillä kaulassani olevan luomenkin rikki.
(kuvat: Camilla)
Kesällä matkat taittuvat alla näkyvissä smarttilootissa, joihin tällä kertaa sisälle laittelin pyyhkeitä. Toisinaan saatan laittaa pohjalle terraarion pohjamatskua kerroksen. Iitaakin selkeästi matka stressasi jonkin verran, koska ihan alkuunsa ei meinannut ruoka maittaa, vaikka ystävälliset konnaihmiset kävivät poimimassa ulkoa oikein herkkua eli voikukkia.
Jonkin aikaa oltiin vuokratun tilan sisällä niin, että konnat olivat hygieniasyistä omissa kuljetusastioissaan. Siinä sitten ihmeteltiin toistemme konnia, tutustuttiin paikalle tulleisiin ihmisiin ja muutenkin vaihdeltiin kilpikonnakuulumisia. Samalla tietysti hieman hörpittiin kahviakin pikkutarjottavien kera. Periaatteessa virtuaalisesti kaikki toisemme tiesimme, koska kuulumme samaan facebook ryhmään mutta onhan se ihan eri asia nähdä kasvotusten.
Alla näkyy hieman sitä itse treffailuakin. Olen ennenkin tiennyt, että Oonalla on kokoonsa nähden aika iso ego mutta ajatus vain vahvistui kun Oona puski ja hyökki muita suurempia koiraita kohti Iitaa "puolustaessaan". Tai ehkä puolustaminen ei ole se paras sana vaan itsekkäästi piti huolta, ettei kukaan muu vain tule vokottelemaan hänen morsiantaan. :)
Kaiken kaikkiaan konnia taisi olla paikalla 14. Koska Oona oli selkeästi agressiivinen muita koiraita kohtaan, ei ihan kaikkiin konniin käyty tutustumassa. Mutta kyllä tämä ryhmäkuva vaan on todella suloinen. Ensimmäisenä kuvassa on Iita ja heti Iitan takana on Oona.
Ja sitten ihan vain lisää muutamia kännykkäräpsyjä. Ei malttanut Oona laskea Iitaa näkyvistä vaan jonossa marssivat lähes koko ulkoluajan.
"Pois pois oma valloitus muiden lähettyviltä"
Ihan lyhykäisen videonkin nappasin:
Tällainen tapahtuma oli kyllä mukava, koska pääsi näkemään muita kilpikonnaharrastajia sekä heidän kilpikonniaan. Kyllä varmasti tulee joskus lähdettyä uudelleenkin, jos joku intoutuu järkkäilemään ja ei ole mahdottoman pitkä matka. Kätevää olisi jatkossa ottaa mukaan jotakin verkkoa tai kompostikehikoita, jotta olisi saanut rajattua turvallisen ulkoilualueen. Tällöin ei olisi ihan niin silmä kovana täytynyt koko ajan vahdata ettei kumpikaan vain katoa.
Viime sunnuntaina keräsin ensimmäistä kertaa tänä keväänä konnille sapuskat ulkoa. Kuvassa näkyy Iitan annos, jossa on vuohenputkea, PAT-pellettiä turvotuksen jälkeen sekä ripaus kuivattua nokkostakin siellä jossakin piilossa. Päällä kalkit ja taisi vuorossa olla ripaus vitamiinijauhettakin. Tästä se taas lähtee eli hyvästi toistaiseksi kaupan rehuhyllyt ja tervetuloa luonnonsapuskat. Ja konnat kiittää!
Onneksi Iita ei ole yhtään levitellyt PATia lautasensa ympäristöön...
Oona-ukkeli annoksensa kimpussa
Ja tässä Iita herkuttelemassa
Keräyssaalis
Viime vuonna suunnilleen samoilta ajoilta sai annoksen näyttämään jo paljon monipuolisemmalta eli hieman jäljessä luonto on viime vuoteen nähden. Alla olevat kuvat on otettu 4.5.14 eli onhan tässä toki muutama päivä vielä jäljellä ennen kuin ollaan ihan samassa hetkessä.
Edellisenä talvena Oonan kesätarhan katto oli lumelta suojassa roikkumassa liiterin seinällä mutta tänä talvena se jostain syystä tuli jätettyä paikoilleen. Noh, tyhmästä päästä kärsii ja ennen kuin tarhaa voi käyttää, täytyypi käydä kaatelemassa lisää pikkupuita ja tehdä hieman kattoremonttia. Olisihan se pitänyt arvata, ettei näin ohuesta puusta rakennettu katto kestä märän lumen painoa.
Onneksi tässä on reilusti vielä aikaa ennen kuin näille ulkotarhoille on jälleen tarvetta. Täytyy katsoa tarvitseeko noita seinien reunapuitakin uusia. Eivät taida kauhean kauaa jämäkkänä/kestävänä pysyä, koska en ole käsitellyt niitä mitenkään.
Iita rakastaa hyvää ruokaa eli kaikkea ihanan mehevää tuoretta. Liian tuhti ruokavalio ei kuitenkaan ole hyväksi maakilpikonnille, jotka ovat kehittyneet pärjäämään hyvinkin haasteellisissa luonnonoloissa. Karkeasti sanottuna monet hoitavat kilpikonnansa hyvää tarkoittaen pilalle mm. liikaruokinnalla; oikeanlaisen ruokinnan ja ruokintarytmin löytyminen ei ole maailman helpoin tehtävä, sillä kilpikonnien hidas kasvutahti paljastaa virheet vasta pidemmän ajan päästä. Oonankin kilpi kertoo, että alkuvaiheessa pääsi kasvamaan hieman liian nopeasti, vaikka yritin olla tarkka ruokamäärissä. Alussa tarjoamani ruoka oli kuitenkin paljon tuhdimpaa/mehevämpää kuin miten meillä on vuosia nyt jo syöty.
Meillä ruokavalio sisältää runsaasti ns. kuivan ruoan päiviä, jolloin ei ole tarjolla mitään tuoretta ja mehevää. Yksi ruokavalion punainen lanka on Pre Alpin Testudo -pelletit eli kilpikonnamaailmassa tutummin PATit. Lyhykäisyydessään PAT originalit sisältävät puhtaita heinäkasveja ja PAT herbsit lisäksi niittykasveja puristettuina koviksi pelleteiksi, jotka turvotetaan vedessä ennen tarjoamista. Niihin ei ole lisätty mitään ylimääräistä, proteiinipitoisuus on matala mutta kuitupitoisuus taas korkea. Ainoat pelletit, mitä meillä syödään. PATien lisäksi tarjolla on itse kuivattuja tai ostettuja kuivia kasveja.
Moni kokee ongelmalliseksi sen, ettei kilpikonna suostu syömään kuivaa ja varsinkaan PATeja mutta meillä niitä oppi syömään herkkuahteri Iitakin. Edellisessä kodissa Iita suostui syömään PATia, jos se oli piilotettu tuoreen sekaan (meni vähän niinkuin vahingossa muun mukana). Sitä aikaisemmin Iita on kilvestä päätellen syönyt ihan mitä sattuu (ja muutkin olosuhteet ollut mitä sattuu). Nykyisin Iita alkaa heti syömään, kun uudet PAT-"mössöt" ilmestyvät lautaselle ja ne maistuvat vaikka ehtivät kokonaan kuivahtamaankin ja olen siitä äärimmäisen iloinen. Olenkin siis sitä mieltä, että jokainen konna sitä oppii syömään kunhan hoitaja ei anna jatkaa nirsoilua. Kevyt runsaskuituinen ruoka pitää vatsan ja jätökset kunnossa.
Jätöksistä puheenollen... Aina Iita ei ole niin kauhean iloinen runsaasta kuivan tarjoamisesta ja hyvin usein lautaselta löytyykin kiitos pahasta ruoasta eli:
Iita + kuivahtanut PAT + pikkupökäle + suupielistä roikkuva kuvauspalkkio
Voi tosin olla, että tämä usein toistuva asia johtuu täysin siitä, että ahteri nyt vain sattuu olemaan sopivasti lautasen päällä kun hätä on kovin mutta en juurikaan muista löytäneeni näitä pökäleitä lautaselta silloin kun on ollut runsaammin tuoretta tarjolla. Uskon siis jatkossakin, että jätökset lautasella tarkoittaa mielenosoitusta. :)
Aikoinaan hankin ihan vain uv-loisteputken ja lämpölampun sen kummempia ajattelematta, koska ohjeistus oli, että sellaiset kilpikonnan terraariossa tulee olla. Helppoa eikö? Kuten monesti, ei tämäkään asia ole niin yksinkertainen.
Maakilpikonnien valaistuksesta keskustellessa yleensä aiheena on joko lämpölamppu tai uv-valaistus vaikka todellisuudessa keskustelun tulisi kuitenkin aina pitää sisällään molemmat ja toteutus miettiä kokonaisuutena. Iitan muuton myötä oli tarve hankkia lisää valaistustarvikkeita ja päätin samassa yhteydessä tutustua syvällisemmin valaistusasioihinkin. Lopputuloksena tilasin molemmille nelivarpaille monimetallilamput, jotta uv ja lämpö tulevat samasta lähteestä (lisäksi monimetalleissa säteilyteho on ihan eri luokkaa kuin mitä loisteputket tarjoavat).
Tutkimusmatkani valaistuksen ihmeelliseen maailmaan on ollut täynnä kysymysmerkkejä ja välillä juurikin uv-säteilyyn liittyvät asiat tuntuivat ydinfysiikalta. En edelleenkään ole täynnä vastauksia tai valaistusasioiden ammattilainen mutta paljon viisaampi kuin reilu vuosi sitten. En halua enää, että loisteputki säteilee uv-säteilyä laajalle alalle terraariossa ja lämpölamppu on erillinen, jolloin kilpikonna on uv-säteilyssä silloinkin kun ei lämmön perusteella tiedä olevansa. Haluan, että lamppu tuottaa samalla sekä uv-säteilyn että lämmön eikä uv-säteilyä ole ellei ole lämpöä; tämä on mielestäni luontaisin mahdollinen tilanne sisäterraariossa. Eihän luonnossakaan uv-säteet enää osu kilpikonnaan, jos konna kaivautuu/hankkiutuu suojaan auringon paahteesta.
Meidän konnien monimetallit (Lucky Reptile Bright Sun UV Desert 50W) on osana tutkimusmatkaani tullut mitattua SHH ry:ltä lainattavalla uv-mittarilla (Solarmeter 6.2) muutama viikko käyttöönoton jälkeen sekä uudelleen vuoden käytön jälkeen. Otin useita erilaisia arvoja eri etäisyyksiltä mutta laitan tähän 30cm etäisyydeltä mitatut arvot (30cm lampusta mittarin sensoriin). Säteilyn ohjautumiseen vaikuttaa lampun valaisinkupu, joten kerrottakoon se vielä: Exo Terra Glow Light Reflector Lge 25cm.
Mittauksen ajaksi siirsin lampun telineineen lattialle
Mittauksilla halusin selvittää mm.:
Kuinka paljon teho laskee vuoden käytön jälkeen
Kuinka laajalle ja millä teholla säteilyä tulee
Vastaako mittaustulokset sitä mitä lampun valmistaja lupaa
Suoraan lampun alta mitattu kaikista korkein mittaustulos oli minulle keskipiste, josta siirsin mittaria aina x cm pois keskipisteestä ja otin luvun ylös. Näin mittailin kuinka pitkälle keskipisteestä säteilyä riittää ja kuinka nopeasti teho laskee keskipisteestä poistuttaessa; tällöinkin yritin hakea mittaria kääntelemällä korkeinta arvoa (mittaria käännellessä pyrin huolehtimaan, että sensori pysyi aina halutun mitan päässä keskipisteestä).
Yhteenvetona:
Vuoden aikana lampun teho oli laskenut n. 60% alkuperäisestä.
Säteilyä riittää hieman vajaalle neljännekselle terraariosta.
Mittaustulokset vastasivat valmistajan lupauksia (eli lamppu toiminnallisesti kunnossa)
Mittari on helppokäyttöinen: osoita sensori haluttuun suuntaan ja paina nappia.
Suomessa suositellaan monesti yli 40 asteen lämpötilaa maakilpikonnille lämpölampun alle. Pelkän monimetallilampun avulla lämpötila lampun alla n. 28-30cm etäisyydeltä on vain n. 35-37 astetta. Tämä on riittävä joidenkin ulkomaisten foorumeiden suositusten perusteella, joten päätin kokeilla sitä vuoden ajan. Koska en ole huomannut mitään ongelmia esimerkiksi suolentoiminnassa, aion jatkaa samalla kokonaisuudella eli vain monimetallilamppu uv:n ja lämmön lähteenä ja yleisvalaistus loisteputken avulla.
Tilasin uudet lamput kummallekin konnalle Saksasta ja nyt odottelen niitä saapuvaksi; suositeltu lamppujen vaihtoväli on n. vuosi juurikin tuon tehon laskemisen takia. Ehkäpä voisin myöhemmin turinoida tarkemmin vielä näistä itse monimetallilampuista ja niiden hankkimisesta sekä myös tarkemmin tuosta "tutkimusmatkastani". Jos jatkan tähän samaan, taitaisi tulla liian pitkä teksti kun tämä on tällaista aika asiapitoista paapatusta.
Nimittäin Iita päätti pyöräyttää viisi komeaa munaa eli nyt on turhankin voimakkaasti kevättä rinnassa. Horroksen aloittamista olin haaveillut tammikuulle mutta katsotaan muniiko Iita edelleen jonkin ajan päästä lisää vai saisinko molemmat toohottajat rauhoittumaan niin, että tammikuussa voitaisiin horros aloittaa. Iita sai aloittaa uuden ns. tankkauskauden siinä vaiheessa kun ryhtyi kaivelemaan maata terraariossaan.
Tiesin, että Iita tekee isoja munia ja Iitan poikasetkin ovat olleet jo kuoriutuessaan keskimääräistä kookkaampia mutta kyllä näiden koko silti yllätti (Iitan munistahan on aikaisemmassa kodissa kuoriutunut terhakoita poikasia). Punnitsin munat ja painot olivat 32-34 grammaa per muna.
Täytyi yksi kuva ottaa myös niin, että asetin yhden munan munamaakarin vierelle, jotta munan kokoa suhteessa Iitan kokoon pystyy paremmin hahmottamaan.
Oma munaukseni on se, että minulla ei ole hautomoa valmiina. Olisin halunnut kokeilla hautoa munat. Jos olisin onnistunut, eiköhän sitä jotenkin aina olisi saanut tilan järjestettyä vielä yhdelle terraariolle, koska poikasille terraarion ei tarvitse ihan sitä kahta neliötä heti olla. Haaveeni olisi nimittäin joskus saada omien konnien poikanen, jonka pitäisin ihan itselläni. Jos useampi muna onnistuisi, täytyisi varmaan alkaa etsimään isompaa asuntoa. :) No, nyt menevät Iitan vaivalla pukertamat munat hukkaan. :( Tyytyväinen olen kuitenkin siihen, että muninta sujui hienosta ja munissa on oikein hyvä kuori (erillisessä kupissa tarjolla olevaa kalkkia Iita veti munia muodostaessaan kuin "Simo hilloa").
