sunnuntai 14. kesäkuuta 2015

Vasara vauhdissa

Meidän Oona-ukkelin yksi lempinimi on vasara ja tuli vihdoin kuvattua selityskin siihen. Vasaroinnin kohteeksi joutuu vain Oonan ruokakuppi, vaikka terraariosta löytyy myös esimerkiksi kiviä, kantoja, kaarnaa sekä pari koristekilpikonnaa. 

Kilpikonnatapaamisessa tuli todettua, että tätä puskemista Oona pyrki harrastamaan lähelle tulevia muita koiraita kohtaan mutta en ole tähän päivään mennessä keksinyt, että mikä mahtaa innostaa puskemaan omaa ruokakuppiaan. Taitaa olla Oonalla kevättä kilvessä. Melkoinen meteli tästä joka tapauksessa syntyy ja en tiedä mahtaako paukutus kuulua ihan naapuriinkin asti; meillä nimittäin varsinkin alakertaan kuuluu meteli vähän turhankin hyvin. 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa törmätä toiseenkin blogiin, jossa kerrotaan matelijoiden kuulumisia! Matelijablogeihin tuntuu törmäävän niin harvoin. Itseltä löytyy myöskin leopardigekko, sekä kääpiöparta-agama muiden pörröisten eläinten ohella :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin olen kaipaillut enemmän sellaisia blogeja, joista saisi seurailla matelijoiden kuulumisia. Tervetuloa seurailemaan meidän otuksia. :) Minulla olisi kauhea kuume saada toinenkin leopardigekko ja kuume vain on pahentunut kun Lilianin kasvattajalla olisi myynnissä haluamani värimuoto mutta täytyy nyt vielä hillitä tätä kuumetta. :D

      Poista