keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Torakoita

Otsikko aiheuttaa tavallaan kylmänväristyksiä, sillä torakathan ovat aika kauhistus. Mutta tänään kävin hakemassa ihan tarkoituksella kotiimme torakoita; nimittäin Lilianille ruoaksi. 

"Minä saan tuon palvelijan suostumaan ihan mihin vain..."

Olen yrittänyt tarjota sirkkojen lisäksi Lilianille sekä jauhomatoja että jättijauhomatoja mutta kummatkaan eivät ole kelvanneet. Haluaisin, että ruokavalio olisi kuitenkin hieman monipuolisempi kuin pelkät sirkat, vaikka hyvin niilläkin Lilian on kasvanut isoksi gekoksi. Nyt sitten kokeiluun menevät torakat, joiden osalta alunperin ajattelin, että niitä ei ikinä minun kotiini tule. Vaan kuinkas sitten kävikään.

Näin alkuunsa minulla on kokeiltavana kymmenkunta torakkaa

Torakoitakin on monia erilaisia ja nämä ovat argentiinan torakoita. Erilaisten lähteiden perusteella nämä ovat rauhallisia ja kykenemättömiä kiipeämään sileää seinämää pitkin, jolloin karkaamisvaaraa ei ole. Helppohoitoisiakin näiden pitäisi olla, joten katsotaan miten yhteiselämä torakoiden kanssa lähtee liikkeelle; ja kelpaavatko Lilianille ruoaksi sirkkojen lisäksi.

Minustako puhutaan?

Kauhistukseni huomasin, että tässä on yli kaksi kuukautta hupsahtanut ilman, että olen julkaissut Lilianista ottamiani kuvia. Niitäpä onkin ehtinyt kertymään tietokoneelle melko paljon. Toki tässä on muutenkin tullut vietettyä hiljaiseloa, sillä tietokoneella vietetty aika on nyt hurahtanut puutarhainnostuksen eli puutarhakuvien vallassa.

Kauniilla kivellä on hyvä ottaa nokoset

2 kommenttia:

  1. Tuo Lilianin mairea ilme on niin mainio, että alkaa väkisinkin hymyilyttämään kun katsoo sitä!

    Heh, tuli mieleeni kun oltiin jokunen vuosi sitten Egyptissä ja näin elämäni ensimmäistä kertaa torakan. Oikein ison, muhkean pötkylän. Onni onnettomuudessa tämä näky ei kohdannut hotellihuoneessa, vaan ulkosalla, sillä olisin voinut reagoida hieman eri tavoin kuin todellisuudessa nyt reagoin: vedin miestä hihasta, että "katso! torakka! vau!". Mies ei oikein ymmärtänyt haltioitumistani.. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo tuli kyllä vahingossa onnistuttua ottamaan oikein nappivirnistys. :)

      Mutta ajattele, että mä olisin aikaisemmin ulkonakin torakan nähdessä varmaan kiljunu, juossu karkuun ja huutanu "halvattu". Ja nyt raahaan niitä vapaaehtoisesti omaan kotiin. Ei taida olla kyllä ihme, että Lilian noin virnistelee. :D Tosin, puistatuksia nuo örkit kyllä vähän aiheuttavat kun katselin niiden liikkumista.

      Poista