tiistai 10. kesäkuuta 2014

Ihanaa itämaista

Yksi elämäni rakkaimmista asioista on itämainen tanssi / vatsatanssi. Siskoni tuli kuvaamaan esitystä 9.5.2014 Vanhusten palvelutaloyhdistyksen kevätjuhlaan ja en voi olla julkaisematta kuvia täällä, vaikka ne melkoisen kaukana kilpikonnista ja luonnosta ovatkin. Pippuri sopan seassa? :)  


Elokuussa 2009 suuntasin elämäni ensimmäiselle itämaisen tanssin tunnille ja sillä tiellä olen. Käyn tunneilla Tanssikeidas -nimisessä itämaisen tanssin studiossa Helsingissä Saara Soikkelin tunneilla. Tähän mennessä antoisin esiintymiskokemukseni on juurikin Vanhusten palvelutaloyhdistyksen kevätjuhlasta, johon suuntasimme esiintymään kolmen muun keväällä samassa ryhmässä harjoitelleen tanssijan kanssa: 

  • Ensimmäinen esiintyminen muualla kuin ns. oppilasnäytöksessä
  • Pääsimme tanssimaan kahdelle eri yleisölle
  • Rohkaistuin tanssimaan elämäni ensimmäisen soolotanssin (Saara Soikkelin koreografia)
  • lisäksi tanssin kolmen muun kanssa yhden ryhmäkoreografian eli kaksi tanssia per yleisö
  • Onnistuin rentoutumaan esiintyessä paremmin kuin ennen; varsinkin jälkimmäisellä kerralla

Suuri kiitos siskolle, joka tuli esiintymistäni kuvaamaan ja lisäksi näki suuren vaivan mm. siistiessään suurimpaan osaan kuvista kauniin valkoisen taustan! Yksityiskuvaaja oli harvinaista luksusta, minkä tuloksena on kuvatulva sooloesityksestä ja yksi kuva ryhmäesityksestä: 





 Muutama kuva Tanssikeitaan näytöksistä


Pikaisesti laskien olen ollut tähän mennessä esiintymässä neljässä Tanssikeitaan kevätnäytöksessä (2010, 2012, 2013 ja 2014) sekä neljässä Tanssikeitaan joulunäytöksessä (2010, 2011, 2012, 2013) ja nyt lisäksi Vanhusten palvelutaloyhdistys ry:n kevätjuhlassa. Poden kovaa esiintymisjännitystä, joka ilmenee käsien, jalkojen ja jopa huulten tärinänä mutta ilmeisesti jännitysoireet eivät näy niin voimakkaasti muille. Ei muuta kuin kohti uusia esiintymisiä ja ehkä sen jännityksenkin saa joskus hallintaan. 

Kevätnäytös 2012, © Harri Paavola

Joulunäytös 2012, © Harri Paavola

Joulunäytös 2013, © Harri Paavola

Kevätnäytös 2014, © Harri Paavola

6 kommenttia:

  1. Moi piiiitkästä aikaa!!:) En ole kommentoinut aikoihin, koska itselläni on ollu niin sairaaasti leirejä yms sekä konnat niin ei ole aikaa olla koneella.:/ No eipä mitään, olen muuten itsekin tanssinut itämaista, mutta en koskaan harrastukseksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Leireilyhän onkin paljon mukavempaa ja parempaa ajanvietettä kuin pelkkä koneella istuskelu. :) Minkälaisilla leireillä olet ollut? Itseäni houkuttaisi joskus osallistua johonkin ratsastusleirille, jos vaan löytäisi ajan.

      Poista
  2. Voi ei!! Luulin otsikon luettuani että tarkoitat itämaista ruokaa.:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itämainen ruoka on liian jännittävää, että sitä voisi syödä. :D Tai sisältää liikaa kaikennäkösiä asioita. :)

      Poista
  3. arja.seppala@suomi24.fi17. kesäkuuta 2014 klo 15.21

    Sinustahan on tullut varsinainen kasvitieteilijä! :) Upeita tanssikuvia, sopivat oivallisesti konnien ja kasvien kuulumisien mukaan. Varo suolla niitä upottavia suon silmiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime viikonloppuna ehdin uppoamaan jo melkein koko kontion mitalta. :)

      Poista