keskiviikko 6. elokuuta 2014

Iitan ulkotarha edistyy

Surusta huolimatta on jatkettava töitä sen eteen, että Iita pääsee lomailemaan ihan omaan ulkotarhaansa. Tällä hetkellä ulkotarhasta puuttuu vielä katto ja mustat puureunukset verkkoseinien ulkopuolelta. Maata tulen lisäämään myös tarhan sisälle sekä yritän saada muutenkin sisustan viihtyisämmäksi.

Rakentamista hidastavat huomattavasti ampiaiset, jotka ilmiselvästi ovat noin viikko sitten joutuneet lähtemään pesästään (joka sijaitsi mökin katolla). Aikaisemmin katolta on kuulunut koko päivän tasainen surina mutta viime perjantaina mökille tultuani huomasin sen lakanneen. Nyt ampiaiset ovatkin siirtyneet meidän ihmisten kiusaksi ja ne aiheuttavat itselleni jatkuvasti juoksupyrähdyksiä pyrkiessään iholle. 

Ampiaiset ovat myös erittäin kiinnostuneita lentomuurahaisista, joiden vuotuinen parveiluaika näyttää olevan ajankohtainen. Jouduin esimerkiksi eilen letkuttamaan taustalla näkyvää harmaata kiveä vähän väliä, jotta veden avulla sain muurahaiset pois kiveltä ja sitä myötä myös ampiaiset hieman vähemmälle. 


Iita on jonkin verran päiväsaikaan tepastellut uudessa aitauksessaan mutta vain sen aikaa kun itse olen koko ajan näköetäisyydellä. Iita on aika paljon kiertänyt seinien vierustaa ja yrittänyt päästä seinän lävitse, mitä ei tee Oonan ulkotarhassa ollessaan. Uskon, että se loppuu myös omassaan kunhan musta puureunus estää näkemästä seinien läpi. 


Martin katoaminen on aiheuttanut itselleni ihan vainoharhan ja käyn liiankin usein tarkistamassa, että molemmat nelivarpaat ovat tallella. Olen ihan varma, etteivät konnat pääse karkaamaan aitauksesta mutta niinhän olin Martinkin kohdalla. Minun täytyy luultavasti tehdä nelivarpaiden tarhoihin jotkin triplavarmistukset katon ja seinien rajalle, jotta pystyisin olemaan rauhallisin mielin. 


Suurimmilta osin loman alku on Oonalla ja Iitalla mennyt nukkuessa, koska helle on ollut niin tuskaisen paahtavaa. Toivottavasti luvattu lämpötilan laskeminen toteutuisi, sillä en itsekään rakasta kovia helteitä. Sopiva lämpötila heittelee 20-25 asteen välillä; mieluummin lähempänä 20 astetta. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti