torstai 4. syyskuuta 2014

Nelkkujen poseeraukset kotiutumispäivänä ja Martin murehtimista

Viime sunnuntaina loppui loma ja Oona ja Iita joutuivat matkustamaan mökiltä takaisin kaupunkikotiin; kuten tietysti minäkin. Ennen kuljetuskoppeihin pakkaamista olin julma ja halusin väen väkisin parit poseerauskuvat muualtakin kuin ulkotarhoista; molemmat olisivat olleen niin menossa, sillä uutta aluetta olisi ehdottomasti täytynyt saada tutkia enemmänkin. 

Oona katselee kohti pihapuron vesiputousta ja kuvan ottamisen jälkeen lähti rynnimään sinne. 

Vuorikiipeilija Oona kömpimässä ison kiven yli. 

Ja kaikki kiva loppui masentavaan laatikkoon, josta pääsi pois vasta kaupunkikodissa. 

"Suihkussa käynyttä" Iitaa kiinnosti kovasti isot laattakivet; 
ehkä niiden päälle olisi ollut mukava jäädä löhöämään.

Mielenkiintoisia olivat myös "vuorikiipeilykivet". 

Mielenkiintoinen ei ollut kuljetusloota ja sieltä olisi pitänyt heti päästä pois. 

Oonan ja Iitan kuljetuslaatikoita autoon siirtäessä suru iski vasten kasvoja, sillä Martin puuttuminen tuli jälleen entistä kirkkaampana mieleen. Loma meni periaatteessa alun romahduksen jälkeen ihan hyvin ja ajatukset olivat enemmän puuhasteluissa mutta lähtöhetki... tullessa toin kolme kuljetuslaatikkoa ja lähdin mökiltä kotiin kahden kuljetuslaatikon kanssa. Tiesin lähtiessäni, että kotona minua odotti Martin tyhjä allas. 

Marttia ei ole edelleenkään löytynyt ja tällä hetkellä en oikein enää taida osata uskoakaan siihen, että löytyisi. Osa minusta haluaisi säilyttää vielä Martin altaan siinä toivossa, että sille olisikin vielä käyttöä. Toistaalta osa minusta haluaisi myydä sen pois, jotta en jokainen päivä joutuisi katsomaan tyhjää allasta, joka muistuttaa yhä uudelleen ja uudelleen Martin katoamisesta. 

Eihän tällaista käsittelemään pysty, sillä kaikki päättyy epätietoisuuteen, mutta ehkä ajallaan olotila helpottuu. Puhumaan en aiheesta pysty varmaan koskaan ja joudunkin kysyjille vain tokaisemaan, että ei puhuta. Yritän kuitenkin keskittyä nauttimaan Oonasta ja Iitasta Martin uiskennellessa muistojeni syövereissä. Ketään tai mitään muuta en voi syyttää kuin itseäni, koska joku puutehan aitauksen turvallisuudessa oli, vaikka viime vuonna samainen rakennelma toimi erittäin hyvin. Mutta ehkä täytyisi ymmärtää, ettei itsensä syyttely mitään auta eikä tuo Marttia takaisin. 

4 kommenttia:

  1. Tiina, en oiken muista miten tuo kaikki tapahtuikaan, mutta onko varmaa, ettei joku vaan vienyt Marttia sieltä tarhasta yön aikana. Anteeksi jos satutan. Martti on ollut mielessäni usein.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjoittaminen Martista on helpompaa kuin kasvotusten puhuminen ja ehkä jopa jollain tavalla auttaa. :) Aamutarkistuksella huomasin, että Martin allas oli tyhjä mutta en nähnyt mitään jälkeä mistä Martti olisi ulos itsensä saanut. :( Mahdotontahan se ei ole, että joku olisi Martin altaasta vienyt mutta epätodennäköistä. Voisin kuvitella, että siinä tapauksessa myös Iita ja Oona olisi viety, koska ulkotarhat sijaitsivat ihan Martin vieressä. Mukava kuulla, että Martti on myös muiden mielessä, kiitos! :)

      Poista
  2. Erittäin epätodennäköiseltä näyttää, että edes sienestäjät "törmäisivät" metsässä Marttiin, joten helpointa varmaan olisi hankkiutua mahdollisimman pian eroon myös Martin altaasta, ettei muistuta asiasta joka päivä. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todennäköisesti niin on; täytyy miettiä mitä teen. :/

      Poista