tiistai 13. lokakuuta 2015

Lepoa lepoa...

...Nimittäin blogin tähtien henkilökunnalla. Tai ei voi täysin sanoa, että blogimaailmassa olisi pelkkää lepoa tullut vietettyä, sillä aika on edelleen hupsahtanut puutarhan etenemisen tarinoinnissa toisessa blogissani, joten nyt täytyykin tarinoida täällä pitkältä ajalta kerrallaan kuulumisia aiheista, joista on pitänyt kirjoitella säännöllisesti. Ja ensimmäisenä gekkolaan. 

Lilianin ruokahalu oli muutosta lähtien erittäin hyvä. Sapuska maistui ja Lilian kasvoi hyvää vauhtia isoksi tytöksi. Keväällä syöminen kuitenkin loppui kuin seinään ja vaikka olin kevätpaastoista lueskellut, tuli sitä silti oltua hieman huolissaan. Kyse on kuitenkin ihan ensimmäisestä omasta gekosta. 


Pisimmillään Lilian oli täysin syömättä kolmisen viikkoa, minkä jälkeen luulin jo, että ruokahalu palasi. Mutta paastot jatkuivat pätkittäin niin, että viikko tai kaksi meni syömättä, minkä jälkeen maistui ehkä yksi tai kaksi sirkkaa tai torakka. Nyt tämä blogin laiminlyönti kostautuu, sillä enää jälkikäteen en ihan tarkalleen muista kaikkia aikajaksoja ja tämän blogin yksi tarkoitus olisi nimenomaan saada itsellenikin muistikirjaksi näitä tärkeitä tapahtumia. On hyvä tuntea (oppia tuntemaan) oman lemmikin normaalit rytmit, jotta epänormaalin osaa ajoissa tunnistaa. Mutta näillä mennään, koska enää ei ajassa pääse taaksepäin.


Jollen ihan väärin muista, vähäisempi syömistahti jatkui heinäkuulle asti (joskin ei enää ihan viikon paastojen kera) kunnes ruokahalu heinäkuun loppupuolella yhtäkkiä pompsahti ennalleen. Siitä lähtien ruoka onkin maistunut taas lähes päivittäin ja edelleen Lilian saa syödä niin paljon kuin haluaa; liikagrammoja ei nimittäin ole kertynyt vaan ihan sopusuhtaisia ollaan.

Lilianin herkkuja, minun ei

Torakathan olivat alunperin ajatuksena äärimmäisen ällöttäviä mutta halusin jotakin vaihtelua ruokavalioon, joten ei auttanut... Torakoita oli kokeiltava, koska jauhomadot ja jättijauhiksethan eivät kelvanneet. Nyt kun tässä kesästä lähtien torakoiden kanssa olen asustellut, eivät ne niin pahoja olekaan. Oikeastaan aika helppoja ja pinsettien avulla niitä on helppo syöttääkin. Paljain sormin en kyllä todellakaan koske ja toivon, etten koskaan myöskään pudota tällaista lattialle. Olen edellisestä lauseesta huolimatta harkinnut jopa sellaista, että kokeilisin kasvattaa näitä argentiinalaisia eli herppipiireissä dubioita itse.  



Vain kerran Lilian on syönyt kaksi torakkaa eli ihan alkuvaiheessa kun torakoita alettiin maistelemaan. Kaikkina muina kertoina se on yksi torakka koosta riippumatta. Tällä hetkellä en ole enää toista edes tarjonnut. Lilian syö aika isoa torakkaa ja jopa täysikasvuisia naaraitakin on mennä hupsahtanut kitusiin. Maistelut aloitettiin n. parisenttisistä mutta siitä olen pikkuhiljaa suurentanut kokoa ja Lilianillakin rohkeus kasvoi pikku hiljaa niin, että nyt tietää nirhaavansa jo ihan kaikki herkullisesti sätkivät ötökät (paitsi jos ne potkaiseekin naamaan). Kaikista mukavin koko on mielestäni kuitenkin noin 3 senttinen torakka.



Minun täytyisi saada mitattua Lilianin pituus, jotta pystyisin vertailemaan naarasgekkojen keskimääräisiin pituuksiin. Lilian taitaa kuitenkin olla aika pitkä rakenteeltaan, koska painoakin on kohtuullisesti ilman, että näyttää pulskalta. Mutta milläs mittaat kun ei Lilian malta olla paikoillaan, jos kädet heiluu lähettyvillä. Lilian on niin seikkailija. :) 


"Huoh, ei se tajua lopettaa kuvaamista ja laittaa valoja pois, menenpä siis piiloon..."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti