maanantai 22. kesäkuuta 2015

Lisääntyneet seikkailuhalut

Lilian on ollut heti muutosta lähtien mielestäni ihan rohkea pikkuinen gekko, sillä ruoka alkoi maittamaan lähes heti ja näkösälläkin liikuskeltiin lähes päivittäin (tai siis iltaisin/öisin). Aika pitkälti Lilian tuolloin kuitenkin kurkisteli lempiluolastaan tai löhöili terran takaosissa. Nykyisin Lilian ilmestyy melkein heti valojen sammumisen jälkeen piilosta vipeltelemään pitkin poikin terraariota tai sitten löhöilemään/nukkumaan terran etuosassa sijaitseville kiville; välillä toki poseerataan terran takaosassa olevan "korkean" tason päällä. Minähän olen tästä enemmän kuin mielissäni, koska olen saanut ihailla entistä enemmän näkösällä poseeraavaa kaunista kekkoloistani. 


Lilianilla on alkanut myös tulemaan ihan itsestään välillä aika voimakkaitakin hinkuja päästä vähän kiipeilemään terraarion ulkopuolellekin ja yleensä silloin Lilian ilmestyy terran etulasin luokse pää pitkällä tillittelemään tai välillä jopa lähtee kiipeämään etulasia vasten. Pitkälle Lilian ei kuitenkaan pääse, sillä annan maksimissaan kiivetä minua pitkin olkapäälle mutta en kuljeta mihinkään muualle tepastelemaan. Tämä on onneksi tyydyttänyt seikkailutarpeet. Lilian käykin yleensä joko vain käsivarrella tai olkapäällä hetken katselemassa ja sen jälkeen tallustelee käsivartta pitkin takaisin omaan kotiinsa. 

"Avatkaa!"

"Tuolla lasin takana siintää seikkailut"

Takaisin vielä torakkahetkiin, sillä aina nämä Lilianin kasvaneet seikkailuhalut eivät ole minun mieleeni. Unohdin viimeksi tarinoida sen, että ensimmäisen torakan syömisen jälkeen Lilian päätti, että hän haluaisi seikkailemaan käsivarrelle. Minulla oli toisessa kädessä pinsetit, joissa kökötti jalkojaan niin vimmatusti vispaava torakka (kukapa ei haluaisi päästä karkuun...) ja toisessa kädessä oli kuppi, jonka avulla varmistelen, että jos torakka tipahtaa pinseteistä, tipahtaisi se toivottavasti siihen kuppiin (niin varmasti...). No lisäksi sitten Lilian lähti kiipeämään kuppikäsivarttani vasten mutta onneksi perui hetken päästä aikeensa kun rauhallisesti nostin kättä korkeammalle ennen kuin Lilian ehti kokonaan könytä itsensä käsivarren päälle. Tässä vaiheessa torakkaharjoitteluita minulla ei kyllä kykeneväisyys riitä siihen, että pitelen torakkaa pinseteissä kuppi toisessa kädessä ja samaan aikaan vahdin, ettei Lilian tipahda seikkailuretkellään pois käsivarrelta. :D

Kolme argentiinan torakkaa herkuttelemassa porkkanalla

2 kommenttia:

  1. Onpas söpönen! Meidän leoskipoika tekee tuota aivan samaa, että kovalla innolla ollaan terraariosta tulossa ulos heti kun liukuovet avaa. Aluksi kiipeili lähinnä vain käsivarsilla, mutta nykyään jo kovaa vauhtia yritetään päästä olkapäälle ja jostain syystä mun gekolla on joku halu hirveästi kirjaimellisesti hypätä mun rinnuksille/kaulalle kiipeilemään :-D
    Varmaan jotain näitä kevätjuttuja, vaikka kesän puolella jo ollaankin :>

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo meillä ruokahalutkin ovat vähän niin ja näin vaikka kevääseen asti sapuskaa meni hyvää tahtia. Pisimmillään on ollut kolmen viikon täyspaasto, jonka jälkeen on mennyt yksittäisiä ötököitä ja sitten taas muutama päivä paastoa. Nyt on taas puoltoista viikkoa täyspaastoa. Taitaapi hormoonit hyrrätä ja pitäisi päästä laajemmalle reviirille paistattelemaan, josko olisi kumppania löydettävissä. :D

      Poista