tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ulkokeräily alkoi

Viime sunnuntaina keräsin ensimmäistä kertaa tänä keväänä konnille sapuskat ulkoa. Kuvassa näkyy Iitan annos, jossa on vuohenputkea, PAT-pellettiä turvotuksen jälkeen sekä ripaus kuivattua nokkostakin siellä jossakin piilossa. Päällä kalkit ja taisi vuorossa olla ripaus vitamiinijauhettakin. Tästä se taas lähtee eli hyvästi toistaiseksi kaupan rehuhyllyt ja tervetuloa luonnonsapuskat. Ja konnat kiittää! 

Onneksi Iita ei ole yhtään levitellyt PATia lautasensa ympäristöön...

Oona-ukkeli annoksensa kimpussa

Ja tässä Iita herkuttelemassa

Keräyssaalis

Viime vuonna suunnilleen samoilta ajoilta sai annoksen näyttämään jo paljon monipuolisemmalta eli hieman jäljessä luonto on viime vuoteen nähden. Alla olevat kuvat on otettu 4.5.14 eli onhan tässä toki muutama päivä vielä jäljellä ennen kuin ollaan ihan samassa hetkessä. 

Oonan annos 4.5.14

Saalis viime vuodelta 4.5.14

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Kuvausharjoittelua koirien parissa

Kävin eilen kahden ystäväni sekä heidän koirien kanssa ulkoilemassa ja mukaan nappasin tietysti kameran. En ole kauhean paljon kuvannut koiria ja varsinkaan vauhdikkaita sellaisia, joten haastetta riitti. Isoimmat puutteet itsellä taitaapi olla osaamattomuus oikeanlaisten manuaaliasetusten käyttämisessä sekä ennakointi, koska normaalisti kuvaan niin erilaisia kohteita; sekä luonnossa että lemmikkejäni kuvatessa olen hyvin lähellä kuvauskohdetta ja manuaaliasetuksiin liittyvä harjoittelu onkin painottunut sellaiseen kuvaamiseen. Mutta muutamia kuvia täytyy julkaista näin perjantain kunniaksi, sillä omaan makuuni ne ovat ihan kivoja harjoitustuloksia. J

Yhteensä oli 6 koirakaverusta mutta yksi malttamattomasti vipelsi karkuun tästä kuvasta


Aivan ihana pallero!

Mitä lienee joen toisella puolella?




"Minäkö muka jotakin kaivanu...?"

Ihanassa maisemassa Vantaalla seikkailtiin


"Elämä on ihanaa"