Iita ulkoilemassa ja jotakin liian pientä syötäväksi

Iita on ollut kovin uninen nyt pidemmän aikaa ja nukkuukin lähes koko ajan. Olen herätellyt silloin tällöin Iitan syömään ja tuolloin onneksi ruoka onkin maistunut. Ulkoilureissulle lähtiessä päätin, että jätän Oonan tällä kertaa sisälle, jotta Iita saa ihan rauhassa möllötellä nurmikolla. 

Vaan unisuus hävisi heti kun ulos päästiin. Hyvää ruokaa näkyi joka puolella ja Iita aloittikin välittömästi syömisen ja söi ja söi ja söi. Edelleenkin haaveilen siitä ihan omasta pihasta kaupunkiinkin, jotta pystyisin pitämään konnat kesällä ulkona, koska kyllä se oikea aurinko vaan piristää mukavasti. Piakkoin onneksi alkaa loma ja konnat pääsevät mökille asustelemaan ulkotarhoihinsa. Tämän ulkoilukerran seurauksena tässä liuta kuvia. 

"Jaahas, mistäs sitä alottaisi.."

Lähiaikoina alkaisi olemaan tarve nokkaremontille; en lyhennä itse vaan aion viedä eläinlääkärille

Iitalla on todella suloinen naama. :)

Kun aurinko alkoi häviämään rakennusten taakse piiloon, päätti Iitakin, että vatsa on täynnä ja on unien aika. Kovasti Iita yritti kaivautua nurmikon läpi mutta maa on niin kovaa, ettei siihen ihan vähällä vaivalla kaivauduta. Tämä ihana ahteri täytyi kuvata ja sen jälkeen lähdettiinkin ihan omaan terraarioon unosille. 

Siinä nurmikolla Iitan seurana istuessani löysin ihan pikkuisen heinäsirkan, jonka kävelytin sormelleni. Heinäsirkat varmaankin maistuisivat Lilianille mutta tämä oli niin pieni, ettei Lilian varmasti edes vilkaisisi, joten hetken kuvaamisen ja katselemisen jälkeen päästin pienen jatkamaan matkaansa. 

Ulkokeräily alkoi

Viime sunnuntaina keräsin ensimmäistä kertaa tänä keväänä konnille sapuskat ulkoa. Kuvassa näkyy Iitan annos, jossa on vuohenputkea, PAT-pellettiä turvotuksen jälkeen sekä ripaus kuivattua nokkostakin siellä jossakin piilossa. Päällä kalkit ja taisi vuorossa olla ripaus vitamiinijauhettakin. Tästä se taas lähtee eli hyvästi toistaiseksi kaupan rehuhyllyt ja tervetuloa luonnonsapuskat. Ja konnat kiittää! 

Onneksi Iita ei ole yhtään levitellyt PATia lautasensa ympäristöön...

Oona-ukkeli annoksensa kimpussa

Ja tässä Iita herkuttelemassa

Keräyssaalis

Viime vuonna suunnilleen samoilta ajoilta sai annoksen näyttämään jo paljon monipuolisemmalta eli hieman jäljessä luonto on viime vuoteen nähden. Alla olevat kuvat on otettu 4.5.14 eli onhan tässä toki muutama päivä vielä jäljellä ennen kuin ollaan ihan samassa hetkessä. 

Oonan annos 4.5.14

Saalis viime vuodelta 4.5.14

Ai mikä talvea kohti rauhoittuminen?

Monien konnat uinuvat jo talvihorroksessa mutta meillä mennään kuin viimeistä päivää; Oona varsinkin. Rapina alkaa parhaimmillaan jo aamusta kun terraariossa ei ole vielä edes valoja mutta muualta asunnosta sitä heijastuu hieman kun vuoronperään olemme mieheni kanssa valmistautumassa töihin. 

Iitalla ei ole niinkään rymykausi meneillään mutta hereillä ollaan ja pääsääntöisesti ihan koko päivä. Ruokakupilla käydään vähän väliä katsomassa, olisiko jotakin muutakin tarjolla kuin kuivaa moskaa. Mutta jos sieltä ei muuta löydy, niin kyllä maistuu kuivakin sapuska. Erittäin tyytyväinen olen siihen, että nykyisin menee hienosti jo ihan pelkkä turvotettu PAT-pellettikin (kuivattuja ruohokasveja ilman mitään lisäaineita); se pitää vatsan hyvässä kunnossa. Ruokailun jälkeen palaillaan aina sulattelemaan "auringon alle". 

En yhtään muista olenko jo aikaisemmin kirjoittanut, että Oonan yksi lempinimi on puskapösilö puskassa kahisemisen vuoksi; ja siellä mennään vauhdilla. Kameran kun tarkensin, oli ahteri jo paljon kauempana kuin tarkennuspiste. Kuvassa näkyvä tekoköynnös oli itseasiassa ihan alunperin aseteltuna hienosti osittain viereisen kaarnatunnelin päälle, josta se laskeutui luomaan mukavaa kasvipöheikköä. Mutta Oona on sisustanut uudelleen ja koko pusikko on ollut pitkään jo kaarnatunnelin vierellä. En ole sitä viitsinyt siitä "sisustaa uudelleen", koska yksi Oonan lempipaikoista yöllä on tuolla köynnösten seassa ja se toimii myös erittäin hyvänä pehmusteena kun syöksyy alas kaarnatunnelin päältä.  

Puskaa löytyy muualtakin mutta tätä Oona ei ole saanut vielä revittyä alas. Mutta mikäs sen mukavempaa kun syöksyä pusikon läpi kohti uusia seikkailuita; monta kertaa päivässä. 

Yksi erittäin suloinen yksityiskohta maakilpikonnissa on ollut aina kantapää. Silloin kun Oona oli ihan pieni ja varsinkin takajalat sellaiset "tulitikut", oli tuo kantapää jotain ihan älyttömän suloista. Mutta edelleen jaksan kantapäätä ihastella. 

(Hups... tarkennus pielessä ja tässä en voi syyttää vauhtia...)

Rymy-Eetun pää viuhtoo puolelta toiselle kun pikku-ukko vipeltää menemään ja miettii mikä olisi paras reitti milloinkin. Välillä maltetaan vähäsen käydä syöpöttelemässäkin mutta pääsääntöisesti ruoka-astia toimii oikein hyvänä juoksualustana.

Nelkkujen poseeraukset kotiutumispäivänä ja Martin murehtimista

Viime sunnuntaina loppui loma ja Oona ja Iita joutuivat matkustamaan mökiltä takaisin kaupunkikotiin; kuten tietysti minäkin. Ennen kuljetuskoppeihin pakkaamista olin julma ja halusin väen väkisin parit poseerauskuvat muualtakin kuin ulkotarhoista; molemmat olisivat olleen niin menossa, sillä uutta aluetta olisi ehdottomasti täytynyt saada tutkia enemmänkin. 

Oona katselee kohti pihapuron vesiputousta ja kuvan ottamisen jälkeen lähti rynnimään sinne. 

Vuorikiipeilija Oona kömpimässä ison kiven yli. 

Ja kaikki kiva loppui masentavaan laatikkoon, josta pääsi pois vasta kaupunkikodissa. 

"Suihkussa käynyttä" Iitaa kiinnosti kovasti isot laattakivet; 

ehkä niiden päälle olisi ollut mukava jäädä löhöämään.

Mielenkiintoisia olivat myös "vuorikiipeilykivet". 

Mielenkiintoinen ei ollut kuljetusloota ja sieltä olisi pitänyt heti päästä pois. 

Oonan ja Iitan kuljetuslaatikoita autoon siirtäessä suru iski vasten kasvoja, sillä Martin puuttuminen tuli jälleen entistä kirkkaampana mieleen. Loma meni periaatteessa alun romahduksen jälkeen ihan hyvin ja ajatukset olivat enemmän puuhasteluissa mutta lähtöhetki... tullessa toin kolme kuljetuslaatikkoa ja lähdin mökiltä kotiin kahden kuljetuslaatikon kanssa. Tiesin lähtiessäni, että kotona minua odotti Martin tyhjä allas. 

Marttia ei ole edelleenkään löytynyt ja tällä hetkellä en oikein enää taida osata uskoakaan siihen, että löytyisi. Osa minusta haluaisi säilyttää vielä Martin altaan siinä toivossa, että sille olisikin vielä käyttöä. Toistaalta osa minusta haluaisi myydä sen pois, jotta en jokainen päivä joutuisi katsomaan tyhjää allasta, joka muistuttaa yhä uudelleen ja uudelleen Martin katoamisesta. 

Eihän tällaista käsittelemään pysty, sillä kaikki päättyy epätietoisuuteen, mutta ehkä ajallaan olotila helpottuu. Puhumaan en aiheesta pysty varmaan koskaan ja joudunkin kysyjille vain tokaisemaan, että ei puhuta. Yritän kuitenkin keskittyä nauttimaan Oonasta ja Iitasta Martin uiskennellessa muistojeni syövereissä. Ketään tai mitään muuta en voi syyttää kuin itseäni, koska joku puutehan aitauksen turvallisuudessa oli, vaikka viime vuonna samainen rakennelma toimi erittäin hyvin. Mutta ehkä täytyisi ymmärtää, ettei itsensä syyttely mitään auta eikä tuo Marttia takaisin. 

Eilisissä tunnelmissa

Eilen innostuin vielä ottamaan muutaman kuvan ja pari videota Iitasta hänen nauttiessa pikkuruisista apiloista aitauksessaan. Oona ei päässyt kameran eteen poseeraamaan enää uudestaan, koska ei viitsinyt liikahtaa auringosta mihinkään suuntaan vaan nautiskeli paikoillaan. 

Tänäänkin keli on ollut erittäin kilpikonnakelpoinen paria sadekuuroa lukuunottamatta mutta nyt en ole heilunut kameran kanssa häiriköimässä. En voinut kuitenkaan olla julkaisematta eilisiä lisäotoksia. 

Ensimmäisessä videossa Iita maiskuttelee ja nautiskelee lehdistä:

Toisessakin videossa Iita alussa maistelee vielä muutaman lehden ja lähtee sitten liikkeelle ja mietiskelee söisikö vielä vai vaeltaisiko vain:

Määrätietoinen askellus

Hmm... Mitäs sitten...

Ehkäpä kohti omaa mökkiä.

Aurinkoakin välillä

Tämä ei ole ollut kilpikonnien unelmakesä säiden suhteen. Ensimmäinen mökkiviikko oli äärettömän helteinen ja konnat liikkuivat sen vuoksi erittäin vähän. Luonnossa asuvat nelivarpaat kaivautuvat pitkiksikin ajoiksi kuumimmilla hellekausilla maan alle suojaan ns. kesälevolle. 

Toinen mökkiviikko oli oikein hyvä, sillä lämpötilat olivat hieman järkevämmät, joten konnatkin liikuskelivat enemmän. Valokuvaaminen vaan jäi harmillisesti suhteellisen vähäiseksi, koska puuhastelin mökin piha-alueiden parissa saadakseni ympäristöä sievemmäksi. 

Tämä kolmas mökkiviikko on konnien kannalta ollut ihan surkea, sillä lämpötilat tipahtivat syksyisiksi ja vettä on tullut ihan urakalla. Toiset ovat siirtäneet kilpikonnat jo sisätiloihin mutta meillä ollaan ulkosalla elokuun loppuun asti. Mutta tänään, ah, aurinko ilmestyi hemmottelemaan niin kilpikonnia kuin meitä ihmisiäkin. 

Sojottava takajalka :)

Tuuli on melkoinen ja se liikutteleekin pilviä taivaalla erittäin nopeaan tahtiin. Välillä aurinko käykin piilossa pilvien takana mutta konnat vain jäävät odottamaan ihan samaan asentoon; kyllä se aurinko sieltä takaisin tulee, vaikka hetken olisikin poissa. 

Voi noita sönkkökoipia :D

"Elämä on ihanaa"

Iitan aitaukseen istutin valmistumisen jälkeen apilaa ja yllätyksekseni se on sieltä jo melko hyvin lähtenyt kasvamaan. Apilaa istutin pääasiallisesti ns. L-siipeen. Toivottavasti sekaan saa runsain mitoin myös muita luonnonkukkia tässä ajan myötä, jotta ruokavalikoima olisi runsas ensi kesänä. 

Toivotavasti tällaisia kohtuullisen aurinkoisia päiviä vielä olisi loppuviikon ja ensi viikon aikana, jotta konnat saisivat nautiskella loput oikeat aurinkoannoksensa ennen sisätiloihin siirtymistä. Itsekin tietysti mielelläni työskentelen ulkona jossakin muussa kuin vesisateessa. On sateissa jotakin positiivistakin: se on huolehtinut puutarhaistutusteni kastelusta minun puolestani. 

Iitan tarha on valmis (tavallaan)

Iitan oma ulkotarha on viimein valmistunut; Iita on päässyt muuttamaan ja nautiskelemaankin jo parisen päivää omasta rauhasta. Iitalle valitsin mustaksi reunapuuksi korkeamman version kuin Oonalla, jotta reunapuu estää paremmin ulos näkemisen. Matalempi olisi ulkonäöllisesti ollut kauniimpi mutta korkea on Iitalle parempi, koska Iita nousee hyvin herkästi seinää vasten, jos näkee seinästä ulos. Oona ei harrasta seinäkiipeilyä lainkaan.

Iitahan kävi valvotusti käpyttelemässä uudessa tarhassaan jo siinäkin vaiheessa kun seinät olivat pelkkää verkkoa ja yritti puskea seinän läpi. Maa on aina houkuttelevampaa siellä mihin ei pääse. Tämä käytös loppui kun sain mustan puureunuksen paikoilleen. 

Iitan ulkotarhan pinta-alaa en ole vielä mitannut mutta suurempi siitä tuli kuin Oonan ulkotarhasta. Alla olevassa kuvassa Iitan tarha ei näytä niin paljon suuremmalta mutta livenä eron näkee paremmin. En rakennusvaiheessa mittaillut yhtään ja lopputulos oli suurempi kuin kuvittelin. Mutta mahtuupa siellä hyvin tallustelemaan. :) 

Iitan viimeiset nauttimisen auringossa Oonan tarhassa

Iitan ensimmäiset ruokailut omassa uudessa tarhassa muuton jälkeen

Otsikossa lukee sulkeissa tuo tavallaan, koska sisustus ulkotarhassa on toistaiseksi ankeahko, koska mitään vihreää siellä ei vielä luonnostaan kasva. Olen muutamia "rikkakasveja" siirtänyt muualta pihasta ja siirtelen uusia sitä mukaan kun vanhat katoavat. Tälle kesälle peli on jo menetetty ja eletään siirtokasvien varassa mutta ensi kesänä tarhaan saakin jo paljon vehreämmän maailman. 

Mieheni rakensi Iitalle ihanan mökin, johon sisälle laitettiin hiekkaa ja multaa. Iita kävi kurkkaamassa mökkiinsä melko pian "muuton jälkeen" mutta siinä vaiheessa mökissä ei ollut vielä sisustus kunnossa ja Iita näytti ajattelevan, että mitä tällaisella tyhjällä mökillä teen, jossa ei voi edes kaivaa kunnolla. 

Mutta kunhan mökki sai sisustuksensa eli hiekat ja mullat, kelpasi mökki Iitallekin nukkumiseen. Oonan tarhassa Iita ehti jo tottumaan siihen, että hienot ladyt nukkuvat mökissä eivätkä ulkona. Ensimmänen kokonainen päivä uudessa kodissa oli niin uuvuttava, että mökki kutsui unille jo auringon vielä paistaessa.  

Tänään sää oli alkuun hieman epävakainen; pari pisaraakin on tullut mutta kahden jälkeen ilma on ollut aika konnamainen eli aurinko paistellut ja lämpötila pysyttäytynyt siedettävänä (konnatkaan eivät pidä valtavan kuumasta helteestä vaan katoavat untenmaille); oikeastaan sää on aika täydellinen, koska varjossa on 22 astetta lämmintä ja tuuli viilentää auringossa ollessa (ja minä istun sisällä tietokoneella kirjoittamassa blogipäivitystä...). 

Iita ilmestyi ulos kun aurinko alkoi pilkistelemään ja odotteli pilviset hetket asentoa muuttamatta.

Söpö hiekkanassu. :)

Mutta voi meidän Oonaa, joka tottui ihanaan naisseuraan; ei löydy enää Iitaa vaikka pikku-ukkeli kuinka etsiskelee. Viikon verran konnat elelivät samassa tarhassa ja itseasiassa yllätyin siitä, että parin-kolmen ensimmäisen päivän jälkeen Oonan mielenkiinto alkoi lopahtamaan. Onneksi, koska se tarkoitti Iitalle paljon rauhaisampaa kyläilyä loppuviikon osalta. 

Mörkö-poseeraus

Ihan lopuksi vielä tämmöinen kuvakooste ulkotarhan valmistumisesta eli peräkkäin blogissa jo julkaistut kuvat. Itsestäni on kiva katsella vaihekuvat peräkkäin.