Nelkkujen poseeraukset kotiutumispäivänä ja Martin murehtimista

Viime sunnuntaina loppui loma ja Oona ja Iita joutuivat matkustamaan mökiltä takaisin kaupunkikotiin; kuten tietysti minäkin. Ennen kuljetuskoppeihin pakkaamista olin julma ja halusin väen väkisin parit poseerauskuvat muualtakin kuin ulkotarhoista; molemmat olisivat olleen niin menossa, sillä uutta aluetta olisi ehdottomasti täytynyt saada tutkia enemmänkin. 

Oona katselee kohti pihapuron vesiputousta ja kuvan ottamisen jälkeen lähti rynnimään sinne. 

Vuorikiipeilija Oona kömpimässä ison kiven yli. 

Ja kaikki kiva loppui masentavaan laatikkoon, josta pääsi pois vasta kaupunkikodissa. 

"Suihkussa käynyttä" Iitaa kiinnosti kovasti isot laattakivet; 

ehkä niiden päälle olisi ollut mukava jäädä löhöämään.

Mielenkiintoisia olivat myös "vuorikiipeilykivet". 

Mielenkiintoinen ei ollut kuljetusloota ja sieltä olisi pitänyt heti päästä pois. 

Oonan ja Iitan kuljetuslaatikoita autoon siirtäessä suru iski vasten kasvoja, sillä Martin puuttuminen tuli jälleen entistä kirkkaampana mieleen. Loma meni periaatteessa alun romahduksen jälkeen ihan hyvin ja ajatukset olivat enemmän puuhasteluissa mutta lähtöhetki... tullessa toin kolme kuljetuslaatikkoa ja lähdin mökiltä kotiin kahden kuljetuslaatikon kanssa. Tiesin lähtiessäni, että kotona minua odotti Martin tyhjä allas. 

Marttia ei ole edelleenkään löytynyt ja tällä hetkellä en oikein enää taida osata uskoakaan siihen, että löytyisi. Osa minusta haluaisi säilyttää vielä Martin altaan siinä toivossa, että sille olisikin vielä käyttöä. Toistaalta osa minusta haluaisi myydä sen pois, jotta en jokainen päivä joutuisi katsomaan tyhjää allasta, joka muistuttaa yhä uudelleen ja uudelleen Martin katoamisesta. 

Eihän tällaista käsittelemään pysty, sillä kaikki päättyy epätietoisuuteen, mutta ehkä ajallaan olotila helpottuu. Puhumaan en aiheesta pysty varmaan koskaan ja joudunkin kysyjille vain tokaisemaan, että ei puhuta. Yritän kuitenkin keskittyä nauttimaan Oonasta ja Iitasta Martin uiskennellessa muistojeni syövereissä. Ketään tai mitään muuta en voi syyttää kuin itseäni, koska joku puutehan aitauksen turvallisuudessa oli, vaikka viime vuonna samainen rakennelma toimi erittäin hyvin. Mutta ehkä täytyisi ymmärtää, ettei itsensä syyttely mitään auta eikä tuo Marttia takaisin.