Pakkanen piipahtaa blogissa

Viime yönä taivas oli täynnä tähtiä eli pilvet olivat poissa. Sen huomasi vielä tänäänkin, sillä pakkanen oli kirpakka ja aurinko paisteli erittäin kirkkaasti. Runsas auringonloiste ja valkoinen lumi eivät ole ihan paras yhdistelmä valokuvaamisessa, joten odottelin siihen asti kunnes aurinko lähti laskemaan ennen kuin lähdin kameran kanssa hetkeksi ulos. 

Lehdettömistä puista tulee kauniita silloin kun valkoinen kuura peittää kaikki oksat. Alla kuura-asussaan poseeraa meidän viime kesänä istutettu omenapuu, joka toivottavasti keväällä lähtee puskemaan lehtiä ja ehkäpä pari omenaakin (jotka päätyisivät varmasti peurojen suihin). 

Mutta ei kuurassa olevat oksat olleet se ensisijainen syy miksi intouduin menemään pakkaseen kameran kanssa. Pakkanen oli piirtänyt upeita kuurankukkasia liiterin ikkunaan, joten niiden kimppuun täytyi kameran kanssa ehdottomasti päästä. En muista milloin olisin viimeksi kuvannut kuurankukkia, joten nyt kuvia tuli otettua paljon, jotta sieltä löytyisi varmasti muutamia itseä miellyttäviä seasta; ja löytyihän niitä. Kuurankukkapyramidi: 

  

Kirpeä pakkanen muotoili myös lumihiutaleisiin parastaan ja yritin kuvata hiutaleiden upeita kuvioita. Niin pienien yksityiskohtien kuvaamisessa voisi olla jalusta tarpeen taikka makrokuvaukseen tarkoitettu objektiivi. Ehkä taitaa se makro-objektiivi olla joskus vielä hankintalistalla, koska näissä viimeisissä kuvissa en etäisyydessä ja tarkkuudessa pääse siihen mihin haluaisin. :) 

Kurkistuksia syksyiseen metsään osa 2

Eilen maa muuttui valkoiseksi eikä luonto näytä enää syksyiseltä. Vaan syksyinen metsä esittäytyy vielä muutaman viime viikonloppuna otetun kuvan verran.  

Kenen parta on jäänyt oksaan roikkumaan?

Torvijäkälien kaunis sävy tulee mielestäni paremmin esille nyt kun on saanut syksyistä ruskeutta sekaan. Kuvissa esiintyy samat torvijäkälät mutta hieman eri suunnista kuvattuna. Alempi kuva on ehkä enemmän mieleeni mutta koska pidin molemmista, julkaisin molemmat. 

Lämpimän syksyn myötä pajut olivat alkaneet kasvattamaan "kissojaan" ja niitäkin kuvasin mutta jälkikäteen kuvia katseltuani ei yksikään kuva miellyttänyt omaa silmää. Mutta tässä oksassa ollut pampula oli hauska; kukahan siinä mahtaa talvehtia? 

Ruskeat puista tippuvat lehdet eivät maassa maatuessaan välttämättä ole maailman kaunein näky; ainakaan kaukaa katsottuna. Vaan myöhäisen syksyn yksi etu on se, että luontoa täytyy katsoa läheltä, jotta näkee kuinka kauniita voi olla myös esimerkiksi kuivahtaneet rusehtuneet lehdet. Tällä kertaa ihastuin vielä puussa roikkuvaan kesäisen hehkunsa menettäneeseen lehteen. En ole koskaan kokeillut lähikuvata maatuvia lehtikasoja, koska niitä ei ole tullut edes katseltua lähempää. Ties kuinka kauniita yksityiskohtia silloinkin löytyisi; ehkäpä täytyy jossain vaiheessa kokeilla. 

Kurkistuksia syksyiseen metsään osa 1

Viime viikonloppuna (15.11.14) tuli pitkästä aikaa kierreltyä kamera kainalossa ihmettelemässä luonnon pieniä ihmeitä. Samalla pääsin kokeilemaan kuinka uusi objektiivi palvelee minua kuvatessani luontoa ja hyvinhän se. Kuvaan kaikista eniten aina lähikuvia ja objektiivilla pääsi tarkentamaan riittävän lähelle; kuvien tarkkuuskin on minun makuuni tarpeeksi hyvä. Voinkin siis kaiken kaikkiaan todeta olevani tyytyväinen hankintaani, joskin edelleen vaatii aika paljon opettelua, jotta lelusta saa kaiken hyödyn irti. 

Yllä olevassa kuvassa taitaapi esiintyä jotakin rahkasammalta (saa korjata, jos meni veikkaus väärin) ja sitä oli hyvin vähän löydettävissä tällaisessa ihanassa punaisessa hehkussa. Tätä löytyi oikeastaan niin vähän, että se olisi jäänyt huomaamatta, ellen masentuneen näköisenä olisi kulkenut koko ajan katse maata kohden. Kuvakulmasta ehkä voi jo arvata, että housujen polvet saivat tutustua syksyn märkyyteen mutta missäpä sitä ei konttaisi kun yrittää vangita kameralla kauniita luonnon yksityiskohtia. Tämä on värisävyjen vuoksi lempikuvani tältä kuvausreissulta. 

Alla olevista kuvista vasemmanpuoleisessa olevat sojottimet tuovat väkisinkin mieleeni leopardigekon sojottavat varpaat tai sitten jollain tasolla myös hattivatit muumilaakson tarinoista. Mutta ketkä tiirailevat oikeanpuoleisessa kuvassa periskoopeilla maanpäällisiä tapahtumia (ehkä olisi jo aika mennä nukkumaan...)? 

 

Jos olisin löytänyt alla olevassa kuvassa esiintyvän puun meidän omalta maalta, olisin kaatanut sen ja ottanut tämän luonnon oman sydämen somisteeksi mökkiimme. Mutta kuvailin jonkun toisen mailla, joten täytyi tyytyä vain tähän kuvaan. Tätä sydäntä ei nähnyt hiekkatielle, jota pitkin kävelimme takaisin mökille, vaan puussa veti puoleensä jokin muu. Vasta lähelle päästyä huomasin mikä täytyy ehdottomasti kuvata. 

Luontoretkellä

Saappaat jalkaan, kamera käteen ja mars luontoretkelle kera siskon. Muutama tunti taas hupsahti metsässä kävellessä ja nauttiessa kauniista luonnosta. Alunperin sääennusteet tälle viikonlopulle olivat huonot mutta loppujen lopuksi sää oli kaunis ja aurinkoinen. Oikeasti minun oli tarkoitus jatkaa Iitan ulkotarhaa mutta meni luontoilun puolelle. 

Ötökkäkammoinen ihminen kuvaa ötököitä; kunhan pysyvät maassa eivätkä lennä päin. 

Kaikessa "pelottavuudessaan" nämä ovat oikeastaan aika kuvauksellisia. 

Oravanmarja

Puolukka kukki runsaasti pitkin metsikköä

Jalat lähti uppoamaan pehmeään suohon mennessäni tätä kuvaamaan. 

Mökin pihassakin kamera on tarpeen, sillä pääsin ihastelemaan tämän kesän poikasia. Lintuvanhemmat eivät oikein olleet innoissaan siitä, että hiippailin melko lähelle poikasia yrittäessäni saada kohtuullisia kuvia; haaveilen uudesta objektiivista. 

Uusia luontokuvia

Viime viikonloppuna kävimme pariin otteeseen kävelemässä metsiköiden siimeksessä ja toisella kerralla otin taas kameran mukaan ja pakkohan se on julkaista omat lempiotokset. Tällä kertaa mies ei jaksanut odotella vaan loppujen lopuksi katosi näkyvistä, koska polvet märkänä konttasin vähän väliä kuvaamassa milloin mitäkin. No ei minua ihan täysin hylätty metsään vaan mies odotteli noin puolessa välissä suunniteltua kokonaiskierrosta. 

Kaksi ensimmäistä kuvaa ovat omasta mielestäni kaikista kauneimmat ja ne on kuvattu pitkospuiden reunoilta. 

Vaikka hieman harmitti, että ilma oli sateinen, tuotti se toisaalta uusia ulottuvuuksia kuviin; nimittäin luonnon omia timantteja. Ilman vesitimantteja olisin luultavasti alla olevista kuvista päätynyt tykkäämään vain yhdestä. Nyt en osannut valita mistä tykkäisin eniten, joten kuvista julkaistavaksi päätyi kolme. 

Kahdessa seuraavassa kuvassa taitaa olla ihan sama laji kyseessä mutta osa kukista oli ihan haalean vaaleanpunaisia ja toisissa oli hehkuvampi sävy. En tunnista mitä kukkia nämä ovat (kuten en tunnista juuri mitään muitakaan kasvilajeja joita kuvaan) mutta ei se niiden kuvauksellisuutta onneksi vähennä. 

Lähdemme yleensä kävelemään metsän läpi kohti "sähkölinjoja" ja jatkamme matkaamme niiden alla. Talvella samaisella reitillä kulkee hiihtolatu. Tällä kertaa kävelimme pidemmälle kuin aikaisemmin ja löysimme viehättävän grillikodan puuliitereineen. Rakopuuliiteri on ihana ja tuollaisen haluan myös meidän mökille. Itse oli pakko poseerata kodan oven ikkunassa, jonka yläpuolelle on hevosenkenkä kiinnitetty "väärin päin"; eikös sen kuuluisi hymyillä eikä olla suupielet alaspäin.  

Peltomaisema on kaunis jopa tummien pilvien alla. 

Pellon reunalta löytyi vanha lato, joka on omaan silmään kuvauksellisempi kuin ihan uusi.

(Toivottavasti joku sanoo niin minustakin sitten kun olen vanha ja puoliksi laho)