Treffeillä

Kevään aikana Iita ja Oona ovat tavanneet toisiaan muutaman kerran ja alkuunsa epäonnistumisen syynä olin minä. On nimittäin romantiikka kaukana nelivarpaiden kosiokäyttäytymisestä. Opiskelin toki etukäteen eli tiesin teoriassa miten asiat etenevät mutta se käytäntö... huhhuh...

Hetkinen... Mihin katosi Iitan herttainen naama?

Kahdella ensimmäisellä kerralla en yksinkertaisesti uskaltanut jättää konnia muutamaa minuuttia pidemmäksi ajaksi samaan terraarioon, vaikka tiesin näykkimisen kuuluvan asiaan. Oonan näykkimistä enemmän minua jännitti Iitan uhkaava suun aukominen, josta jälkikäteen sain tietoa, että se on naaraan tapa mm. testata onko koiraalla kunnon geenit (Suoraan lainattuna "pelkurit menkööt muualle").

Kukkuu...

Omista päänsisäisistä kauhukuvista huolimatta onnistuin lopulta rohkaisemaan itseni ja jätin konnat pidemmäksi aikaa toistensa seuraan (vainoharhaisesti vieressä valvoen), minkä seurauksena pääsin ilokseni todistamaan hyvinkin onnistuneita hetkiä. Myöhemmin uskaltauduin jättämään konnat keskenään jopa useammaksi tunniksi saatuani siihen rohkaisua mutta pysyttäydyin itse edelleen vähintään kuuloetäisyydellä. Kuvat ja videot kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, joten...

Oona piirittää Iitaa; meno näytti omaan silmään aika hurjalta.

Piirittämisen lisäksi tasaisin väliajoin oli nähtävissä huvittavan näköistä pään nyökyttelyä.

Onnelliseen tapahtumaankin meillä päädyttiin muutaman kerran.

Yksi suuri etukäteisjännityksen aiheeni oli myös se vaihe, jolloin naaras ei enää hyväksy koirasta, eikä jännitystä helpottanut Iitan tekemät häijyn näköiset uhkailut suu auki; entäpä jos Iita päättääkin puraista pahasti yli-innokkasta pikkuruista Oonaa. Mutta kuten eräs vankan kokemuksen omaava harrastaja opasti/vahvisti, naaras vain tönäisee koiraan pois selästään, jos koiras ei ole enää tervetullut ja näin meilläkin tapahtui. Siitä ei harmillisesti tullut kuvattua videota.

Iitaa kiinnosti myöhemillä tapaamisilla vain syöminen, joten Oona rauhoittui tutustumaan

myös ympäristöön.



Muovista koristekilpikonnaakin Oona kävi epätoivoisena tervehtimässä mutta sieltä

ei tullut minkäänlaista reaktiota (yllätys), joten siellä ei kauaa viihdytty.

Viimeisimmällä tapaamiskerralla molemmat konnat rauhoittuivat pieneksi hetkeksi "auringon alle" lämmittelemään ja siitä hetkestä otetut kuvat ovat lempikuviani. Näky on kuitenkin kaikessa herttaisuudessaan valheellinen, koska tällaisessa asetelmassa Oona malttoi olla korkeintaan muutaman minuutin.

Punakorvien jäljiltä itselläni oli vaaleanpunainen unelma useammasta nelivarpaasta samassa terraariossa mutta nähtyäni kuinka yli-innokas nelivarvaskoiras voi olla, en voisi kuvitellakaan pitäväni Oonaa jatkuvasti yhdessä Iitan kanssa. Olen kyllä lukenut tarinoita myös vastakkaisten sukupuolten rauhaisammasta yhteiselosta mutta useimmiten tällöin yhtä koirasta kohden on useampi naaras. Toisaalta... satunnainen tapaamisrytmi, jossa koiras viettää aikaa naaraan (ehkä joskus naaraiden) seurassa vain silloin tällöin, kuulostaa omaan korvaan luonnolliselta.

Vaikka kilpikonnakokemusta on selän takana parisenkymmentä vuotta, tunsin itseni ihan aloittelijaksi, sillä nelivarpaiden kosiokäyttäytyminen on niin erilaista kuin mihin olin punakorvien kanssa tottunut. Mahdollisten munien kanssa tulen myös itse toimimaan erilailla: Punakorvien munat heitin aina julmasti roskiin mutta toivottavasti jonain päivänä meillä kuoriutuu pieniä nelivarvaskilpikonnan poikasia.