keskiviikko 28. tammikuuta 2015

Vanhassa vara parempi

Liskolandiassa on maisemat ihan pikkuisen muuttuneet, minkä vuoksi Lilianin lempiluolan edustalla on kivet nyt eritavoin. Ja sehän on kelvannut Lilianille enemmän kuin hyvin. Mamma on passannut sirkkakupinkin monta kertaa suoraan naaman eteen ja pikkuinen on saanut syödä kädessä pidettävästä kupista näiden kivien päältä. Lilian on nyt usein ollut tillittelemässä kivien luona ja itse olen ajatellut, että on tullut odottelemaan ruokaa.


"Ärsyttää kun laitetaan kirkas valo porottamaan vain kuvaamisen takia..."

Syömisen jälkeen (tai välillä muuten vain) kivien välistä pilkottaa söpön naaman sijaan söpö häntä. Kyllä huomaa, että vankeudessa syntynyt gekko ei osaa varsinaisesti pelätä joutuvansa saaliiksi, vaikka luontaista arkuutta/varovaisuutta toki löytyykin; luonnossa joku olisi tuosta hännästä jo napannut kiinni saaliin toivossa. 



Pienen muutoksen syynä on se, että Lilian on saanut uuden wetboxin eli piilon, jota pidetään kosteana helpottamaan nahanluontia. Olin hankkinut wetboxin jo viime vuoden puolella mutta Lilianille sen laitoin vasta 4.1.15. Boxi on ensisijaisesti tarkoitettu käärmeille mutta moni on todennut sen sopivan gekoillekin hyvin, joten halusin Lilianillekin sellaisen. Ja jotta uuteen piiloon olisi helpompi tutustua, päätin sijoittaa sen vanhan paikalle. 


Jos olisin gekko, tuollainen kolo olisi erittäin houkutteleva ja olisin heti mennyt sinne. Mutta... Lilian ei tuntunut olevan yhtään kiinnostunut uudesta kolosesta. Olen tainnut pari kertaa nähdä Lilianin siellä käyvän mutta en kertaakaan siellä kauhean pitkään viihtyvän. Jonkun yön aikana tosin uudessa piilossa on tainnut olla liskodisko, koska turvetta oli kaivettu niin kovasti, että osa oli pöllynnyt sieltä poiskin. 



Suurin ero vanhaan wetboxiin on siinä, että uudessa sisäänkulkuaukko on päällä kun vanhassa se on sivussa. Vanhaan wetboxiin ei tuntunut mielekkäältä laittaa turvetta sisälle, koska sitä ei olisi mahtunut sinne juuri ollenkaan. Mutta tällaiseen päältä kuljettavaan mahtuu turvetta paljon enemmän. 


Vanhan wetboxin siirsin eri puolelle terraariota eli ns. kylmälle puolelle. Todellisuudessahan tämä kylmä puoli on huoneenlämpöinen mutta gekkomaailmassa se on "kylmä". Lämpimällä puolella eli terraarion oikeassa reunassa lämpötilat vaihtelevat 32-38 asteen välillä kohdasta riippuen. Lilianilla on varaa valita minkälaisessa lämpötilassa haluaa sapuskaa sulatella. 

Vanha boxi näkyy vasemmalla vesikupin takana korkean puskan alla. 

No, Lilianin mielestä vanhassa vara parempi eli koska vanha wetbox siirtyi kylmälle puolelle terraariota, siirtyi Liliankin viettämään aikaansa vain sinne. Minusta tuntuu, että Lilian alkoi "viettämään talvea lämpötilojen laskettua" eikä näin ollen juurikaan syönyt tai liikkunut. N. viikon kuluttua päädyinkin siirtämään vanhan wetboxin takaisin lämpöiselle puolelle, koska sinne sen juuri ja juuri sain mahdutettua. Siirtämistä varten jouduin häätämään Lilianin pois piilosta ja sieltä löytyi kovin uninen gekko. 

"Kuka kehtaa häiritä..."


Lilian on tähän mennessä tottunut siihen, että sirkkakuppi on ilmestynyt piilon lähettyville, jos nostan kannen pois piilosta. Tällä kertaa piilon vieressä olikin vain kuppi vettä ja sehän se vasta oli pettymys. 

Ei kelvannut

Jalan siellä voi juuri ja juuri pestä


Vesi ja kalkkikuppi saivat luovuttaa paikkansa vanhalle wetboxille ja nyt se köllöttää terraarion oikealla puolella etureunassa. Ja sieltä Lilian löytyy aina edelleenkin eli uusi wetbox saa odotella yksinään ja tyhjänä. Ehkä se joskus kelpaa, ehkä ei. Vanhassa wetboxissa sisällä on kostutetut keittiöpaperit ja uudessa tosiaan turvetta. Jos lämpötiloissa on vara valita niin valintamahdollisuus on wetboxien sisustoissakin. 


Tärkeä yksityiskohta: Pidän terraarion päällä pientä kannua, johon haen wetboxien kostutuspäivinä vettä ja lorottelen boxeihin. Söpölle lemmikille sievä pieni kannu. 

2 kommenttia:

  1. Olipas mielenkiintoinen juttu.... Tässä vaan mietin, että millä tavoin wetbox helpottaa nahan luomista? Onko se se kosteus, joka helpottaa nahan luomista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo juurikin kosteus. Se pehmittää ns. pieneksi jäävää nahkaa, jolloin nahka lähtee helpommin irti. :)

      Poista