tiistai 4. elokuuta 2015

Lisää kukkakuivausta ja uusi nimi ruokalistalle

Ensimmäisten kukkakeräysten kuivumisen jälkeen olen keräillyt aina jonkin verran lisää kukkia kuivumaan. Voikukat kun jäivät laiskuuksissa kuivattamatta, kiinnitin huomiota toiseen keltaiseen tällä hetkellä kukkivaan kukkaan ja selvittelin luontoportin avulla, että sen nimi on Syysmaitiainen ja Herppi.netin listauksen avulla taas varmistuin, että se on kilpikonnille sopiva sapuska. Lehdet ovat niin maata vasten, että ne saavat puolestani jäädä keräämättä mutta saa piristävää keltaista kuivakukkaseokseen mukaan kukat keräämällä. 

Syysmaitiainen

Syysmaitiainen

Syysmaitiainen

Alla olevassa kuvassa näkyy monipuolisin keräys tähän mennessä eli sisältönä on: syysmaitiainen, maitohorsma, valko- ja puna-apila, hiirenvirna, peltosaunio sekä hieman myös siankärsämöä. 


Seuraavaan satsiin keräilin enemmän vielä maitohorsmaa ja jonkin verran apilaa ja syysmaitiaista. Täytyy katsoa siirtyisinko näiden jälkeen jo keräilemään kasvien lehteviä osia, jotta niitä tulisi keräiltyä runsaammin; kukkia kun käytän ihan vain lisukkeena piristämään annoksia ja lehtevät osat ovat tärkemmät. 


Peltosaunio, jota en erottaisi pelkän kukan perusteella päivänkakkarasta

Kukkia keräillessä osui silmiin omalaatuinen ötökkäkin yhdestä maitohorsmasta. Sai tämä horsma pitää kukkasensa, koska en uskaltautunut hätistämään tuota ötökkää pois kukista.

Lisäys 5.8.15: Eräässä facebookin keskusteluryhmässä joku ihmetteli tätä samaista ötökkää ja minäkin sain sieltä siis tiedon, että tämä on Kimalaiskuoriainen. Netti kertoi lisäksi, että kimalaiskuoriaisia löytää useimmiten esimerkiksi maitohorsmasta ja ohdakkeista ja maitohorsmassahan tämä yksilö köllötteli. 




2 kommenttia:

  1. Meidän tontilla kasvaa tuota syysmaitiaista vähän siellä sun täällä, kelpaa kummasti kaneillekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No meilläkin sitä näyttää olevan vähän joka paikassa. En ymmärrä miten en ole aikaisemmin siihen kiinnittänyt huomiota niin, että olisin selvittänyt mikä se on. :D

      Poista